Vaatimus SRY:lle ylimääräisen yleiskokouksen järjestämiseksi
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Vaatimus SRY:lle ylimääräisen yleiskokouksen järjestämiseksi.
Vieras |
#2605.09.2016 14:32Adressin tarkoitusperät ovat ilmeiset ja mikäli ajatus ylimääräisen kokouksen järjestämisestä toteutuisi, olisivat kustannukset järjettömät. Pieni marginaalinen ryhmä jäseniä on toistuvasti aiheuttanut epäasiallisella käyttäytymisellään ja puheillaan pelkkää ristiriitaa yhdistyksen sisällä. Se, että pettymys kisoista putoamisen johdosta on johtanut tällaiseen tilanteeseen on lapsellista käytöstä. Samat ihmiset ovat peräänkuuluttaneet yhteishenkeä ja sanailleet epäurheilijamaisesta käytöksestä. En näe mitään syytä sille, että ei voitaisi mennä syyskokoukseen missä nämä tyytymättömät jäsenet voivat esittää oman kantansa omaavia henkilöitä hallitukseen. Tällaisella, mielensäpahoittajien epäkypsällä toiminnalla ja käytöksellä ei ole sijaa yhdistyksen toiminnassa. Sen todistaa jo heidän käytöksensä, kuluneen kesän aikana. |
Vieras |
#27 Re: Re: Hyvä maun raja05.09.2016 15:53Joku sitä adressin tekijää täällä kovasti jo kyselikin. Ei vaan kuulu vastausta? nimettömille huutelijoille lienee järkevintä vastata nimettömänä.. |
Kukkahattutäti |
#28 Re: Re: Re: Hyvä maun raja05.09.2016 18:07Adressihan on osoitettu hallitukselle. Se saa kyllä nimet tietoonsa sitten, jos niitä tarpeeksi tulee ja adressi luovutetaan eteenpäin. En ymmärrä, miksi adressin alullepanijoiden henkilöllisyys on tärkeää, jos itse asian takana on kuitenkin useampi kymmenen jäsentä. |
nimetönhän täällä kuului olla |
#2905.09.2016 19:31Nimettömänä huutelu aikuisten ihmisten maailmassa ei ihan vakuuta, ei puolin eikä toisin. En yhdistyslaista tiedä mitään, mutta tuntuisi myös omituiselta ettei yhdistyksen kaikilla jäsenillä olisi oikeus tietää kuka/ketkä ylimääräistä kokousta vaati ja onko vaatijoiden motivit puhtaat vai onko kyseessä kuitenkin oman edun tavoittelu. Ihan jo siitä aiheutuvien kulujenkin takia, kaikkihan samaa jäsenmaksua maksaa... Ja rivijäsen, piirien ulkopuolella harrastelija, ei voi kyllä näillä tiedoilla saada kuin mutu-tuntuman. Aikalailla jää faktat epäselviksi. |
rottweilerinpuolesta |
#30 Re:05.09.2016 20:26Jälleen kerran ja jostain ihmeellisestä syystä, ajattelet, että tyytymättömyys hallituksen toimia kohtaan johtuisi aioastaan kisajoukkueen valinnasta. Jälleen kerran tätä harhakäsitystä on hyvä oikoa. Näin ei ole asia. On aivan turhaa myöskin sinun kirjoitella ikävään sävyyn tämän adressin tarkoitusperistä. Mikä uhka ylimääräinen vuosikokous on hallitukselle tai sinulle? Tässä toteutuu yksi osa yhdistyslain suomaa vaikuttamisen keinoa. Se on suotu jokaiselle suomalaiselle yhdistyksen jäsenelle ja tällä kertaa me käytämme sitä. |
Vieras |
#31 Re: Re: Re:06.09.2016 05:01Jep. Ja tänä vuonna osa jäsenistä on kerännyt rahaa kotikisoille. Kisaajien kulut tänä vuonna varmasti aika pienet verrattuna ulkomaille lähtöön. Yhdistys käsittääkseni kisat maksaa eli rahankeruu kisoille- rahankeruu yhdistykselle. |
Vieras |
#32 Re: Re:06.09.2016 05:57#30: rottweilerinpuolesta - Re: "Jälleen kerran ..." mistäs sä tiedät vaikka olisi kyseessä eri ihminen joka viestissä? Kun nimettömiä viestejä ovat Terkuin yksi jo aiemmin tähän ketjuun kommentoinut, mutten tod kaikkia viestejä kirjoittanut |
sivustaseuraaja |
#33 Re: Re:06.09.2016 06:00#30: rottweilerinpuolesta - Re: "Mikä uhka ylimääräinen vuosikokous on hallitukselle tai sinulle?" Sellainen yli 2000€ uhka.. täysin turha menoerä enkä jäsenenä halua tällaista pelleilyä rahoittaa
|
Aila Erkkola |
#34 Valistakaa tietämätöntä!06.09.2016 06:38Minulle ei ole tullut mistään selväksi, miten hallitus on toiminut yhdistystä haittaavasti ja epäpätevästi. Millä tavalla jäsenistöä on kohdeltu eriarvoisesti. Mistä oikein on kyse? Tavalliselle harrastajalle ja yhdistyksen jäsenelle asia ei tässä adressissa kyllä aukea. Tämän toimintakauden aikana ainakin yhdistyksen lehdessä on otettu huomioon kaikki rottweilerharrastajat ja erilaiset harrastuslajit kotikoiraomistajat mukaan lukien. Tavalliselle jäsenelle ympäri Suomen lehti on usein ainoa yhdysside rottweileryhdistykseen. Tämä vuosi on yhdistyksen juhlavuosi. Hallitus ja toimikunnat ovat varmasti tehneet kovasti töitä MM-kisojen ja juhlavuoden eteen. Työrauhaa pitäisi myös antaa nyt kisojen alla. Varsinainen vuosikokous on 13.11. Eiköhän ole kaikille selvää, että siellä voidan asioita setviä. Siellä valittu uusi hallitus voi sitten tehdä asiat paremmin. Näin toimien ei tuhlata yhdistyksen varoja turhaan. Rottweilerin kanssa touhuaminen on ollut rakkain harrastukseni koko elämäni. Olisi hienoa, jos vuosia aktiiviharrastajajäsenenä toimineena saisin kuulla, mistä tässä nyt oikein on kyse. |
Vieras |
#35 Re: Re: Re: Re:06.09.2016 06:42Ei kisaajien kulut ole kai kuin lentolipun verran pienemmät?! Ymmärtääkseni kukaan kisaajista ei asu H-linnassa. Tuskin heistä kukaan kotoaan kisaamassa käy ja varmasti vapaatakin täytyy töistä ottaa ja yhtälailla täytyy ruoka reissusta ostaa. Eli taatusti on iso menoerä kaikille. |
nimetönhän täällä kuului olla |
#36 Re: Valistakaa tietämätöntä!06.09.2016 07:02#34: Aila Erkkola - Valistakaa tietämätöntä! Juuri näin, tätä samaa ihmetellään täälläkin! |
Vieras |
#37 Re: Re: Re: Re: Re:06.09.2016 07:13Kun kysessä on harrastus, ajatus että kisoihin osallistujalle pitäisi kustantaa suurinpiirtein kaikki lähtien menetetystä palkka-ansiosta ruokaan ja vaatteisiin on aika kummallinen. Uskoisin että yhdistys on majoitusta kisaajille tukemassa, joka onkin paikallaan, mutta mitä muuta tukea Suomessa järjestettäviin kisoihin nyt tulisi sitten saada? Pitkämatkalaiselle ehkä joku kilometrikorvaus, mutta oikeasti, mitä muuta? Ja mitä ruokaan ja juomaan tulee, niin eikö kisaaja ihan normielämässäänkin syö ja juo sekä pukeudu jne. ja itse ne maksa? Miten se kisapaikka niitä kuluja tämän osalta lisää? |
Vieras |
#38 Re: Valistakaa tietämätöntä!06.09.2016 07:25#34: Aila Erkkola - Valistakaa tietämätöntä! Niin, kysehän on kahden ihmisen jäämisestä MM-joukkueen ulkopuolelle. Heidän mielestään karsintasääntöä on tulkittu väärin. Kaikki koiraihmiset ja ei-koiraihmiset joilla olen luetuttanut karsintasäännön ovat todenneet, että joukkuehan on valittu voimassaolevan karsintasäännön mukaan.
Jäsenistöllä on luottamus puheenjohtajaan ja hallitukseen. |
Oho |
#39 Re: Re: Valistakaa tietämätöntä!06.09.2016 07:52#38: - Re: Valistakaa tietämätöntä! Keskustelu on täysin absurdi. Olisin kyllä enemmän huolissani ihan muista asioista kuin adressin alullepanijoista, jota kovasti kysellään ja syytellään "katkeroituneita kellokisaajia" kostosta ja mustamaalaamisesta . Hyvä ja helppo selitys kun keksitty syy on jo pään sisällä valmiina. Viis siitä, onko toiminnassa jotain, jota voisi kenties korjata ja saada rakentavampaakin vuoropuheluakin aikaan. Mikä osoittaa, että nyt jotkin menee pahasti sivuraiteella. Selvää lienee, että kaikki allekirjoittaneet eivät ole katkeroituneita kellokisaajia, kaikki ei luultavasti ole edes käyneet kellokisoissa. Ja seuraava helppo selitys "pienestä sisäpiiristä", ihmiset ei välttämättä edes tunne toisiaan. Kyllä tyytymättömyys hallituksen toimintaan tulee ihan jostain muualta. Tämä on yksi tie vaikuttaa yhdistyksessä. Syitä on monia, juuri tuo ylimielinen asenne "kahdesta katkeroituneesta kisaajasta" kun toimintaa ei ole halutakaan tarkastella sen syvällisemmin, hallitus ei katso velvollisuudekseen perustella päätöksiään, ymmärtämättömyys siitä, että hallitus on jäsenistöä varten, ei toistepäin. Ja kummastuttaa, mikä on se syy, minkä vuoksi ei työskennellä oman rotuyhdistyksen parissa. Mielestäni ei riitä että hallitukseen kuuluvina jäseninä on "joskus omistanut rottweilerin", kun kyseessä nimenomaan on rottweilerien rotuyhdistys. Tämä ei tietenkään sulje pois yhteistyötä eri rotujen parissa työskentelystä, mutta yhteistyö on ihan eri asia kuin hämmentää tontilla, joka ei liity rottweileriin rotuna. |
Vieras |
#40 Re: Re: Valistakaa tietämätöntä!06.09.2016 07:56#38: - Re: Valistakaa tietämätöntä! Ihanko oikeesti olet sitä miltä, että jonkun karsinnan perusteella tälläinen adressi järkätään :D Se on varmaan viä jokusen vuoden aina syynä jos homma ei toimi :D :D lehdellä menee huonosti kun karsinta ei menny putkeen :D :D voi kurjuus jalostus on ihan päin seiniä kun kaks ei pärjänny karsinnoissa ja mitä vielä :D :D :D Kyllä ihmisillä on pienet piirit :D :D
|
jep jep |
#4106.09.2016 08:41Ketään vähättelemättä, väitän että suuriosa adressin allekirjoittaneista ei edes tiedä mitä ovat allekirjoittaneet. Missä on se pitkä saateviesti, jonka lisänä tätä adressin linkkiä on lähetelty messengerissä? Ja jolla tätä adressia rummutettiin. Miksei niitä samoja "lobbaussyitä" ole eriteltynä tässä adressin yhteydessä jos kerran pelataan ihan puhtailla jauhoilla. Surullista, että yhdistyksen juhlavuosi päätetään tällaiseen. |
Vieras |
#42 Re:06.09.2016 09:13
voin vakuuttaa että kyllä tietää. Allekirjoittajat on ihan ihan omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä, eivätkä pyöritä näitä samoja kskustelupalstoilla keksittyjä selityksiä, jotka aina vaan uudelleen ponnahtaa esiin, kun puutteita pitäisi etsiä jostain muualta. Siitä olen samaa mieltä, että todella surullista. Olisin hämmästynyt, jos näistä kaikista keskusteluista jotain rakentavaa olisi löytynytkin. |
Vieras |
#4306.09.2016 09:16Miksi tarvitaan ylimääräinen kokous? Syyskokous on kohta tulossa? |
Jep jep |
#4406.09.2016 09:43No voisiko niitä syitä tämän ylimääräisen kokouksen järjestämiseksi saada esille myös tähän itse adressin yhteyteen eriteltynä? Kaikki kun eivät ole tuota saateviestiä saaneet. Adressia on nyt allekirjoitettu sellaisten eriteltyjen syiden "valossa", joita emme tässä itse asian yhteydessä voi edes nähdä? Eikö se nyt olisi itsestäänselvää. |
Vieras |
#45 Re: Re: Re: Valistakaa tietämätöntä!06.09.2016 09:53#39: Oho - Re: Re: Valistakaa tietämätöntä! Aivan yhtä absurdina pidän mietettä jossa pohditaan pätevyyttä puheenjohtajan tehtävään tai hallituksen jäsenen tehtävää sillä verukkeella että perheessä ei ole rottweileria tällä hetkellä. Pitäisin kuitenkin yli 20 vuoden kokemusta rottweilerista erittäin arvostettuna asiana, niin omien koirien kanssa kilpailemisesta kuin ison alaosaston jäsenten ja heidän rottweilereidensa kouluttamisesta vuodesta toiseen jatkaen yhä edelleen. En unohtaisi myöskään siinä ohessa yli 20 vuoden kokemusta yhdistystoiminnasta ison alaosaston vastuutehtävissä. Ihan pienellä rotutietämyksellä, rodun eteen tehdyllä työllä, yhdistystoiminnalla ja touhukkuudella en usko myöskään rotuyhdistyksen jakaneen viime vuonna erittäin arvostettua ja kovia kriteereitä vaativaa rotuyhdistyksen suuransiomerkkiä. Yllämainittuihin raameihin ei kovin montaa harrastajaa mahdu eikä tule mahtumaan oli niitä rottweilereita sitten kotona yksi, kaksi tai laumoittain. |
Vieras |
#46 Re: jep jep07.09.2016 06:46Millä saat IFR pudjetin näyttämään että on kunnossa ? melkein7000€ miinuksella jo heti lähtököhtaseti ja selitetään että kun on "tappiotakuuta" niin sen käyttämällä jää enään 980€ miinukselle. Tappio on tappio laskee sen kuinka hyvänsä. Sama kun olis heti laskenut että yhdistyksellä on esim. 20 000€ tilillä rahaa niin sen verran voidaan tehdä tappioo kisoilla. Mut varmaan sen vielä saa korjattua kun myy termareita. Onko tämäkin tuulesta temmattua ? Ihmiset kun ei näe muuta kuin mitä lehdessä lukee ja siellähän kaikki on hyvin. Tuskin sinne kukaan suostuu laittamaan miten liitokset rakoilee ja toiminta on pelkkää taistelua. Hyvä kun joku nostaa kissan pöydälle jos saatasiin vihdoinkin yhdistys siihen malliin, että se voisi toimia. Koko MM projekti oli suuri virhe, sen piti olla suuri yhteinen ponnistus mutta se muuttui aika nopeesti pienen porukan omaksi akendaksi. Mitään ringin ulkopuolelta ei hyväksytty ja niin kuin lopulta nähtiin istuva hallitus vaihdettiin MM-kisahallitukseen. MM-kisa organisaatiosta otettiin hallitukseen Pj ja pari jäsentä jolloin päästiin siunaan omat ehdotukset. Tehdään ehdotus ja itse siunataan se sitten hallituksessa. Ei mene minun mielestä ihan reilusti. Joku tätä muistaakseni syyskokouksessa kritisoi mutta kukaan ei nähnyt asiassa mitää ristiritaa. No sehän sitten nähdään kun lopullinen lasku lyödään pöytään. |
Vieras |
#47 Re: Re: jep jep07.09.2016 08:39 "MM-kisa organisaatiosta otettiin hallitukseen Pj ja pari jäsentä jolloin päästiin siunaan omat ehdotukset."
|
Vieras |
#48 Re: Re: Re: jep jep07.09.2016 08:41Tiedät varsin hyvin miten asia menee :) kerätään ne valtakirjat ja sillä selvä.
|
Mie |
#49 Tietoa on07.09.2016 10:22Tiedotteet-välilehdellä näyttäisi olevan aika pitkä sepustus adressin syistä. |
jep jep |
#50 Re: Tietoa on07.09.2016 10:29Niin, nyt. Lisätty tänään. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3418 Luotu: 27.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20405 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1268 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1693 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1458 Luotu: 10.12.2024
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
473 Luotu: 09.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
379 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
280 Luotu: 04.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
517 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
255 Luotu: 09.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2486 Luotu: 15.07.2023
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1004 Luotu: 13.12.2024
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
226 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
218 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
209 Luotu: 18.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2862 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
648 Luotu: 13.03.2025