Äitiyspäiväraha yhtä suureksi kuin työttömyyskorvaus
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Äitiyspäiväraha yhtä suureksi kuin työttömyyskorvaus.
Katja Oravainen Helsinki |
#104.12.2006 09:12On toki aiheellista kyseenalaistaa äitiys- ja hoitovapaista maksettavan rahamäärän mitättömyys/ "suuruus", ja summan pitäisikin mielestäni olla samalla tasolla kuin työttömien, mutta toisella syyllä eli ns. perustaso elämiselle ja toimeentulolle. Toki lapsen myötä saa lisätuloja lapsilisästä, asumistukea jne. jos omat tulot/puolison tulot ei riitä. Lapsen tekeminen, kuten joissain tilanteissa myös työttömyys (en tarkoita sairauden vuoksi olevaa työkyvytöntä), on henkilökohtainen valinta, ja silti mielestäni edelleen molemmissa tilanteissa vastuu toimeentulosta on ihmisellä itsellään. Suomessa kuitenkin sentään saat vaatteita, ruokaa ja katon pääsi päälle, mikä on hyvä asia, jos leveämmin haluat perhe-elämääsi pyörittää niin sen eteen on myös tehtävä jotain tai sitten tyydyttävä siihen mitä yhteiskunnalla saa ja omaan nokkeluuteen. Näin ollen ei ole mitään järkeä syytää työttömille tai äideille summia, jotka kattavat sen että sillä pärjää ainakin yhtä hyvin kuin työtä tekemällä. Verovaroista nuo summat tukiin otetaan, joten kiinnostaisiko itseäsi tehdä töitä jos kaverisi tekee vaan lapsia ja pyörittää kotielämää vaatimuksina kunhan ruoka on uunissa ja koti ja vaatteet siistit (en väitä vastaan, on sekin työtä kellon ympäri, mutta täysin eri vaatimuksilla kuin työelämässä). Lisäksi työtöntä ja lasta odottavaa/kotona hoitavaa ei voida rinnastaa yhteiskunnassa. Työtön (jollei ole rappiojuoppo) on työelämän käytettävissä "heti" jos sopiva työpaikka löytyy, lasta odottava (ne viimeiset kk)/äitiyslomalla oleva ei. Tämä lause jo kumoaa koko hienon ajatuksen viedä korotuspyynnöstä, ja erityisesti vetoomuksen siihen miksi äidellä pitäisi olla yhtä suuret "tulot" kuin työttömillä. Joten toivottavasti muotoilet tuon ilmaisun paremmin kun adressia toimitetaan eteenpäin. |
ANNELI HEIMONEN HELSINKI |
#224.02.2007 20:15ON ÄLYTÖNTÄ ETTÄ ÄIDIN JA LAPSEN ELI KAHDEN IHMISEN OLETETAAN PÄRJÄÄVÄN VÄHEMMÄLLÄ RAHAMÄÄRÄLLÄ KUIN YHDEN TYÖTTÖMÄN HENKILÖN! |
Outi Markkanen Helsinki |
#3 Kansalaispalkan kannalla29.04.2007 12:39Olen itse kansalaispalkan kannalla, josta syystä allekirjoitan tämän tyyliset adressit, vaikka lapseton olenkin. Itse näen kansalaispalkan ideaalina sen, että kaikki minimikorvaukset olisi korvattu kansalaispalkalla, joka olisi esim. 600€/kk. Se säästäisi ihmisiä monelta kärsimykseltä. Nyt pahimmassa tilanteessa esim. minimipäivärahalla elävä yksinhuontajaäiti jää vanhempain vapaiden jälkeen työttömäksi, estyy osallistumasta lapsenhoito-ogelmmien vuoksi johonkin työvoimatoimiston toimenpiteeseen ja menettää sitä kautta työttömyyspäivärahaoikeuden. Kansalaispalkalla äiti voisi hoitaa lapsensa kotona vaikka kouluikään, eikä olisi jatkuvaa uhkaa taivasalle jäämisestä ja ruuan riittämättömyydestä. |
perti manninen pudasjärvi |
#4 Työttömyysturva usein 0e/kk07.12.2007 13:48 Vaikka allekirjoitinkin, on väärin väittää jotta työttömyysturva aina olisi isompi, kuin äitiyspäiväraha. Mutta Hyvätuloisilla Herroilla on Demarihallinnnon ja kepu,kokomus rkp , yhteistyöllä taattu Miljonääreille jopa yli 50 000e/kk isyyspäivärahat ja työttömyysturvakin . Siis Herrat suuripallkkaiset saa päivässä, puhtaana käteen enemmän, kuin Moni köyhä 4kk. Siis herra nostaa isyyspäiväraha pv jopa 2000e/pv ja pitkäaikaistyötön ja äitiyspäivärahalainen sa saman rahan n 4 kk. Että kyllä AY herrat ja rahamiehet ryöstää reippaasti itselleen sosiaaliturvaa, mm Ahon johtaman sitran sisäpiirui rahastonhoitajat saavat yhteiskunnalta jopa 200 000e/kk ja isyyspäiväraha on siitä n 170 000e/kk siis n 3 000e/pv. |
Anita Jokilehto Suomi |
#516.10.2008 21:14Äitiyspäiväraha ei aina ole pienempi kuin työttömällä. Iso osa kuitenkin saa ansiosidonnaista, eli 80% työajan tuloistaan. Lisäksi koko adressissa on kaikki rahat ja muut aivan sekaisin. Lasta odottaessan äiti saa palkkaa, opintotukea tai vastaavaa. Vasta 50 tai 30 päivää aikaisemmin saa äitiyspäivärahaa. Termit kohdilleen niin allekirjoitan, ennemmin en. Netti on muutenkin täynnä asiavirheellisiä adresseja. |
Eva Hämeenniemi Keuruu |
#6 Tämä adressi on turha! Asia on jo hoidossa eduskunnassa!03.11.2008 10:29Ensi vuonna minimi äitiyspäiväraha nousee saman suuruiseksi kuin kelan minimi työttömyyspäiväraha! Luvassa on n. 169€ korotus/kk, eli toidella suuresta korotuksesta on kyse! Asian voi tarkistaa eduskunnan nettivuilta!!! |
janita saloniemi Vieras |
#729.10.2010 14:23itse olen yhden lapsen äiti ja vielä yksin huoltaja..pienet rahat askarruttavan joka päivästä elämää..osaan kuvitella mitä se on suur perheillä ku pien perheilläkin on vaikeeta |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1433 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3515 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
398 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
429 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1865 Luotu: 09.05.2022
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1502 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
65 Luotu: 07.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1710 Luotu: 22.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
552 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11338 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
20 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025