LASTEN OIKEUS VANHEMPIINSA TEHOHOIDOSSA

Öiti

/ #166 Re:

24.05.2012 17:10

#101: -

Ilmeisesti vuodessa on käytäntö muuttunut? Minä ainakin koin vastasyntyneen vauvani suhteen, jonka tila ei missään vaiheessa ollut kriittinen ja vointi ei ainuttakaan kertaa romahtanut aika julmaksi minuutin tarkat vierailuajat ja häädöt kesken vierailun. Vaikka sinne pääsi 4 kertaa päivässä sisälle, oli todella raskasta asua melko lähellä, mutta niin kaukana että päivässä saattoi ajokilometrejä tulla yli 200km.

Paikalla on aina hoitajia, jokaisella on omansa ja äärimmäisen harvoin jonkun oma on poissa, mutta he eivät ole lasten vanhempia. Pikkuvauva ei tunnista tietenkään sillä tavalla äitiä/isää kuin vähän isompi lapsi.

Yllättäville tapahtumille ei voi mitään, mutta lähtökohtaisesti pitäisi olla mahdollista muista potilaista huolimatta olla 24/7 lapsen luona ja silloin kun toimenpiteenä on sellaista mitä ei suositella katsottavaksi tietysti pois, eipä sinne leikkaussaliinkaan taida kovin moni olettaa pääsevänsä.

Meiden perheemme kohdalla en huomannut ainuttakaan joustoa, vaikka useasti kävi niin, ettei vierailuajalla päässyt sisälle. Ehkä sitten kuukausia kestävissä hoidoissa otetaan huomioon paremmin... Haluaisin sinäänsä kuulla kuinka moni tavis, joka ei ole kiinnostunut lääketieteestä pystyy edes jäädä katsomaan elvytystilannetta.