EI Kouvolankoskelle

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista EI Kouvolankoskelle.

Cfir Levi
Kuusankoski

#1 Mikä nimeksi?

15.11.2007 14:35

Itseäni lähinnä naurattaa ohjausryhmän esittämää kaupunginnimeä. Vaikka nimessä yhdistyvät kahden suurimman kunnan nimet, niin Kouvolankoski kuulostaa todella keinotekoiselta nimeltä. Kaiken lisäksi Kouvolankoski ei ole lainkaan käytännöllinen nimi uudelle suur-kunnalle.

Omasta mielestäni Kouvolan Sanomissa oli taannoin todella hyvä kirjotus siitä mikä olisi sopiva nimi uudelle suur-kunnalle. Kirjoittaja ehdotti kirjoituksessaan uuden suur-kunnan nimeksi Uttia. Utti on lyhyt, ytimekäs ja perinteitä sisältävä nimi. Lisäksi esittelisin itseni ennemmin Uttilaisena, kuin Kouvolankoskelaisena. Kyseeseen tulee myös pikkuseikat kuten se miten muut kuin suomalaiset lausuvat ja muistavat suur-kunnan nimen. Oletan, että Kouvolankoski on erittäin vaikea lausua ulkomaalaisten keskuudessa. Utti olisi tähänkin erittäin hyvä ratkaisu. Erittäin lyhyt ja ytimekäs ja en usko, että tuottaa vaikeuksia kenenkään lausua.

Pääasiana kuitenkin haluaisin ilmaista, että Kouvolankoski on todella surkea ehdotus uudeksi nimeksi ja uskon, että löytyisi satoja parempiakin nimiehdotuksia. Laittakaa omia tulemaan. ;)
Pentti Rastas
Selänpää

#2 Kansanäänestys ehdottomasti

15.11.2007 17:03

Koski on hyvä loppu nimelle joka on ollut ennestään olemassa.
Miksi se pitää tunkea taas väkisin uuteen yhteyteen? Eikö tämä
tekonimi Anjalankoski jo opettanut asiasta mitään. Sielläkin olis
ollut vara valita useammasta valmiista nimestä. No, eihän sitä esim.
puukirkon pitäjän nimeä voitu ökykunnalle ottaa. Se siitä.
Nyt olis varaa valita useista lyhyistä tunnetuista nasevista nimistä
myös ilman ääkkösiä. Esim. Kouvola ,Valkeala, Anjala, Utti, Verla jne.
Kansanäänestys antaisi niillekin jotka tuntevat oman kantansa tässä
operaatiossa syrjityksi mahdollisuuden jonkinlaiseen vaikuttamiseen.
Asia saisi myös melkoisen mediajulkisuuden ja tekisi uutta nimeä
heti tutuksi laajemmaltikin.
Vaalit pystyyn ja äänestysikäraja mahdollisimman alas jolla saadaan
nuorisoakin aktiiviseksi tulevan kaupungin asioihin !

Entinen ja tuleva Selänpääläinen
urpo ek
Kuusankoski

#3 Kouvola kelpaa ihan hyvin

15.11.2007 20:34

Kouvolankoski on todella teennäinen. ja koska sellaista paikkaa ei ole, niin eihän sinne kukaan mene. Kuten Pentti Rastas jo kertoi, niin Anjalankoski riittänee kokemuksena. Kouvola = karhuntalo kouvohan on karhu.

Ympäri Suomea kiertäneenä olen monesti todennut, että kertoessani auvani Kuusankoskella on paikakunta sotkettu Jämsän-, Ääne- tai Valkeakoskeen, mutta heti kun sanon sen olevan Kouvolan naapurissa, se osataan paikallistaa.

Säästetään markkinointi rahat -- ja jos ei äänestetä, niin nekin rahat säästyy.
KOUVOLA kelpaa kuusaalaisellekin.
Henri Parkkinen
Valkeala

#4 Historialliset perusteet

15.11.2007 21:41

Ainakin Kouvola ja Kuusankoski kuuluivat aikanaan Valkealaan. Vasta 1900-luvun alussa tai 1800-luvun loppupuolella niistä tuli itsenäisiä kuntia, mutta Valkeala on ollut itsenäinen suunnilleen 400 vuotta, 1500-luvun lopulta. Valkeala menettää yhdistymisessä perinteensä, mutta muilla sellaisia ei ole läheskään niin pitkältä ajalta. Valkeala on yksi vanhimmista jäljellä olevista kunnista, mutta se on sitä enää hiukan yli vuoden. Jos päättäjillä on yhtään kunnioitusta historiaa kohtaan, heidän tulisi valita nimeksi Valkeala.
reijo sorsa
townsvilleQld4810 Australia

#5 Vanha se olla pitää!

15.11.2007 23:21

Kyllähän se Kouvola on ihan hyvä ja tuttu nimi, mitäs sitä menee turhaan muuttelemaan.Ei tule muutenkaan mitään uutta sotkua, sillä eiköhän niitä riitä jo muutenkin?
Asun kyllä nykyään Australiassa, mutta kyllä se vaan äännestää pitää vieläkin, että Kouvola on Kouvola.
antti ruotsalainen
rovaniemi

#6 Kouvostopoli

15.11.2007 23:45

En meinannut aluksi uskoa, kun kuulin kuntaliitoksen tulevan uuden nimen Kouvolankoski. En ole kenenkään suusta kuullut yhtään hyvää sanaa tuosta nimestä ja eihän siinä ole edes mitään järkeä. Kouvostoliitto tai Kouvostopoli olisivat mahtavia nimiä ja ne toisivat uusia vivahteita ja vaihtelua tylsille kuntien nimille. Olen aina ylpeästi mainostanut olevani Kouvolasta kotoisin, mutta en ikinä kehtaisi mainita kotikunnakseni Kouvolankoskea. Kouvostoliiton ja Kouvostopolin lisäksi voisin hyväksyä myös Verlan. Ei tarvitse väkisin alkaa vääntelemään kuntaliitoksen kunnista typerää yhdistelmänimeä!
Lauri Lehtomäki
Adressin tekijä

#7 Kiitoksia kaikille!

16.11.2007 00:22

Kiitoksia kaikille tähän mennessä allekirjoittaneille. Enpä nyt uskonut et IRC:n #Anjalankoski -kanavalta lähtenyt keskustelu paisuisi nettiadressiin, joka kattaisi jo lähes tuhat nimeä. Huomenna se pommi vasta räjähtääkin, kun KS julkaisee aiheesta juttua ja allekirjoittaneen lyhyehkön haastattelun.

Nettiadressi tuskin tulee jäämään yhdenkään kunnan yhdeltäkään valtuutetulta huomaamatta. Katselen tilannetta ensi maanantaina, jolloin aloitin nimilistan toimittamisen eri valtuustojen luettavaksi ja pohdittavaksi.

-Lauri/SH1THEAD
Irma Niemiaho
Anjalankoki

#8 Muualta

16.11.2007 07:04

Helsingistä Anjalankoskelle muuttanut.
Iitti, Jaala ja Anjalankoski ovat aivan tuntemattomia, mutta Kouvolan muualla asuvat ihmiset sentään tuntevat.
Kun neuvon tuttujani Anjalankoskelle on joka kerta kerrottava että Anjalankoski sijaitsee Kotkan ja Kouvolan välissä.

Kouvolankoski ei kelpaa nimeksi, se on teenäinnen.

Minun ehdotukseni on Kouvola.
Pauli Kinanen
Kouvola

#9 Nimeksi Verla

16.11.2007 07:37

Verla on kaunis nimi ja siinä on historian havinaa, tunnettu tehdasmuseokin sijaitsee Verlassa.
Olavi Mäkinen
Kouvola

#10 Liian pitkä

16.11.2007 08:56

Kouvolankoski (13 kirjainta) on liian pitkä ja huono muutenkin. Torso kompromissi.

Werla, Walkeala, Kouvola,...


Pentti Toivakka
Mäntyharju

#11 Anjala(n liitto)?

16.11.2007 11:28

Kouvola säilyy edelleen paikallaan Kouvolana, mutta syntyvä suurkunta on jotakin muuta kuin Kouvola. Siitä syystä Kouvolan nimi ei oikein sovi uudelle kokonaisuudelle.

Kouvolankoski on ensinnäkin pitkä, toisekseen keksityn tuntuinen: luonnossa tai kartalla ei ole mitään sennimistä vesiputousta.

Joku pelkää sitä, että uusi nimi jäisi tuntemattomaksi, kun taas Kouvola tunnetaan ja siinä sivussa tunnettaisiin Kouvolankoskikin. Näinkään ei välttämättä ole.

Mainittakoon että Toijalan ja eräiden sen ympärillä olevien kuntien yhdistyessä uuden suurkunnan nimeksi tuli historiallinen Akaa, ja kyllä senkin sijainti tiedetään. Siinä oli onnistunut valinta.

Mikäli uuden kunnan nimi tulee vielä uusharkintaan, voisi ajatella kahta tietä tietä kunnan nimeämiseen:
1. otetaan käyttöön jokin perinteikäs ja nykyisinkin tunnettu paikan tai paikkakunnan nimi: Valkeala (josta Kouvola on irronnut), Jaala, Utti, Verla, Anjala tai
2. otetaan käyttöön selvemmin enemmän maanpinnan muotoihin viittaava nimi ja lähtökohtana olisi tällöin useamman kunnan läpi virtaava Kymi; miltäpä kuulostaisi vaikapa Kymenranta? Lähellähän on jo esimerkkinä Lappeenranta.

Kun nuo kaupungit ja kunnat yhdistyvät, niin liittohan siitä tulee. Voisikos se olla nykyajan Anjalan liitto? - Siitähän suurkunnalle nimi löytyisikin! Olisi upea historiallinen nimi - kuulostaisikin ihan mukavalta.



Kim Tukia
Kuusankoski

#12 Nimiehdotus

16.11.2007 14:01

Joku vilautti jossakin Kymenranta-nimeä. Minusta se olisi ainakin ihan kiva ja osuva nimi. Ei väkisin tehty eikä liian pitkä. Lisäksi se on täysin UUSI nimi.
jouni raussi
valkeala

#13 Säilyttäkää valkeala!!!

16.11.2007 17:56

valkeala pois liitoksesta.
tuomas korhonen
kuusankoski

#14 kyllähän kouvolassa yksi koski on

16.11.2007 18:36

nii onhan kouvolassa yksi koski... se keinotekoinen puro mikä on tykkimäen ravintolan takana - sen voisi nimetä kouvolankoskeksi
Jari Suominen
Turku

#15 Componenta Kity

16.11.2007 21:01

Sekös niitä sorsia vitutti kun koski kuivana kohisi?

Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)

16.11.2007 21:52


Teemu Mankki
Kouvola

#17 Kouvola aina ja ikuisesti

16.11.2007 22:29

Kouvolan sen pitää olla koska kouvolahan on muutenkin näiden kaupunkien keskus.
Anja Vitakari
Jaala

#18 Ei Kouvolaa

16.11.2007 22:37

Kouvola ei ole niin tunnettu kuin usein väitetään. Kaupunkina se on menettänyt melkoisen määrän sellaisia yrityksiä, jotka olisivat hyvin sopineet sinne kapungin sijainnin vuoksi. Viittaan tässä esim. Postin lajittelukeskukseen, joka sijaitsee nyt Lappeenrannassa. Eivät riittäneet Kouvolassa eväät saada sitäkään. Sama juttu on tapahtunut monen muunkin yrityksen kohdalla.
Parasta olisi hävittää vanhat nimet ja aloittaa uusi elämä.
Ehdotan nimeksi Kymenranta. Se on neutraali ja naseva.
Jarmo S Rintamäki
Kouvola

#19 Nimetään suurkunta Ankkalaksi

17.11.2007 06:01

Ankkala on
-lyhyt
-aakkosten alkupäässä
-herättää positiivisia mielikuvia
-historiallisesti perustuu Ankkapurhaan, joka on maan vanhimpia tunnettuja kosken nimiä
-ei ole sekoitettavissa minkään muun kunnan nimeen
Olavi Mäkinen
Kouvola

#20 Koskela

17.11.2007 10:41

Venezuelan Oskari tuo ehdotuksen kaukomailta, Venezuelasta. Koskela. Eipä ollenkaan hullumpi.

Koskela, Kouvola, Vola, Walkeala, Werla, Kymenranta, Anjala...
Seppo Rasi
Anjalankoski

#21 Tykkimäki

17.11.2007 19:23

Tykkimäen huvipuistosta Kouvola tunnetaan.Uuden kaupungin nimeksi Tykkimäki,siitä syntyy myönteisiä mielikuvia,että Kouvolassa on aina kesä,lapset leikkii ja syö hattaraa ja aina paistaa aurinko,vaikka pilviä olisi edessä.
Kouvolankoskesta tulee mieleen suljettavat paperitehtaat,60-luvun haisevat sellutehtaat ja saastunut Kymijoki.Muuttotappioalue ja Kymenhovin purkutyömaa.
Maija Klapuri
Kuusankoski

#22 Kymenranta

17.11.2007 23:13

KYMENRANTA olisi Kymenlaakson yhdistyviä pohjoisia kuntia erinomaisesti kuvaava nimi. Kymen rantaahan meillä riittää! Lisäksi nimi on sopivan lyhyt ja runollinen.

Toisaalta, jos tekisimme niin kuten Toijalan seudun Akaaksi yhdistyneet kunnat, ottaisimme nimeksi VALKEALA. Valkeala on vanha emäpitäjä, josta on lohkaistu ainakin Kouvola ja suuri osa Kuusankoskea.

Kouvolankoski on keinotekoinen, liian pitkä ja täysin kökkö.
Juho Hämäläinen
Kouvola

#23 KOUVOLA sen olla pitää

18.11.2007 01:44

Ensiksi suuret kiitokset adressin perustajalle.


Listasin nyt vähän näitä syitä (osa on siis tullut ilmi jo muitten kirjoituksissa)

Miksi Kouvola:
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus suosittelee, n. 40 % tulevan suurkunnan asukkaista asuu Kouvolan alueella, rautateiden risteysasema, nimi on tunnettu ympäri maan ja sitä on markkinoitu paljon, se on myös entisen Kymen läänin pääkaupunki ja yksinkertaisesti PARAS vaihtoehto suurkunnan nimeksi.

Miksi ei Kouvolankoski:
Epäoikeudenmukainen Jaalaa ja Valkealaa kohtaan, tekemällä tehty, huono kompromissi, liian pitkä, historiallinen perimä puuttuu, kuulostaa pikkukaupungin nimeltä, tuo mieleen paperitehtaat, nimistöasiantuntijatkaan eivät ehdotuksesta pidä, Kouvolassa ei ole koskea eikä Kymijoessa ole Kouvolankoski nimistä koskea, nimen markkinointiin menisi aikaa ja rahaa ja nimi on yksinkertaisesti HUONO.

Adressin aloittajan ehdotus kansanäänestyksestä olisi periaatteessa hyvä ehdotus, mutta siitä aiheutuisi aika paljon kuluja, jotka voisi käyttää parempaankin tarkoitukseen.

Itse luotan vielä tässä vaiheessa kuntien valtuustoihin, että he tekevät ainoan oikean valinnan.
Krista Koivisto
Kotka

#24 Ei Kouvolankoskelle!

18.11.2007 21:23

Olen asunut Kouvolassa puolet elämästäni, joten nimiasia on minullekin lähellä sydäntä ja Kouvolankoski kuulostaa todella typerältä. Jo aiemmin ehdotetut Valkeala ja Kymenranta ovat mielestäni parhaita, niiden ottaessa tasapuolisesti huomioon kaikki yhteen liitettävät kunnat. Äidiltäni tuli myös sellainen ehdotus kuin Kouvonranta, miltäpä se kuulostaisi?
Lauri Lehtomäki
Adressin tekijä

#25

18.11.2007 23:02

Kouvonranta kyllä ampuu todella kauas todellisuudesta ainakin omasta mielestäni. Kymenranta kyllä, samaten Valkeala, mutta jälkimmäinen jää kyllä silti Kouvolan jalkoihin tunnettavuudessa ja on käytännössä hankala.

Sitten asiaan,

olin malttamaton ja hyökkäsin valtuustojen kimppuun jo tänään aloittaen Anjalankoskesta. Huomenna vuorossa minulle "vieraammat" kunnat, Kouvola, Kuusankoski, Valkeala ja Jaala. Kaikille tullaan esittämään kolme samaa kysymystä.
Katsellaan tilannetta..

ja sitten offtopic:

Tiedän erään Kouvolan Sanomien toimittajan tarkkailevan tätä adressia ja keskustelua silmä kovana, joten lupaan toimittaa sulle artikkelin aiheesta perjantaihin mennessä. ;)