Adressit.com

Haaste HIFK:n johdolle : muutoksia on tapahduttava

Ota yhteyttä adressin tekijään

jukka parviainen#1 Oct 13, 2007, 15:23

Penalle kenkää

Liian monta vuotta sitten koin kauhun ja vitutksen hetkiä, Pentti HIFKn johtoon. Luulin, että kyseesä oli 2 vuotinen proggis, mutta Penttiä ei näköjään saada ulos HIFKistä millään. En tiedä millä perusteella se saa jatkaa vuodesta toiseen.
Varmasti kaikkien aikojen kallein hifkiläinen, tietysti mukaan voi laskea herrat tuohimaa heino ja moberg.
antti asunta#2 Oct 13, 2007, 20:31

penasta

Asiaa!Koko johtosakki laulukuoroon.Vuodesta toiseen sama ongelma.Johtoporrasta kun näyttää kiinnostavan pelkästään tulos euroina pelikauden aikana.Sen huomaa mm tuoppien hinnassa.Epäilin kauden alussa maalivahtipeliä.Se oli väärä epäilys.jos taas katsotaan pakkikalustoa Heikkisen loukkaantumisen jälkeen.Mestis Korhonen pelaa ykkös ylivoimaa!!!HALOO.Korhonen on suoritunut hyvin niinisanotuksi mestis pelaajaksi.Nimimiehet kuten Guolla,kuhta,murray pelaavat kuin höntsälätkää..Viime vuonna kyseiset henkilöt olivat toista maata.Kenen vastuu?Omasta mielestäni näitten jätkien taito ei ole minnekkään kadonnut.Baxter toi maineellaan pirteyttä viime vuonna.Hifk taas otsikoissa ja pena tykkää.Ei voi muuta sanoa kun että kaikki johtoporras laulukuoroon!Näillä budjeteilla kun pelataan vuodesta toiseen,eikä mitään tapahdu.Kenen vika!Vaikka jääkiekko onkin liiketoimintaa,ja sitä kautta homman pitääkin pyöriä.Pitää kuitenkin muistaa se tärkein pointti!!Suomenmestaruus on kaikkien tavoite.Ifkillä ei se näytä olevan.Missä muka sattuu ja tapahtuu?Tavastiaklubilla nyrkein..Asiaa......Tapelkaa edes!!
Ville Piiroinen#3 Oct 13, 2007, 20:55

Matikainen ulos

Itseäni ei edes harmita niin paljon tämän kauden rämpiminen, vaan se että tätä samaa on jatkunut jo kohta kymmenen vuotta. Rahaa on käytetty miltei enetin liigassa joka vuosi ja menestystä ei ole tullut vielä kertaakaan. Sen lisäksi onnistumme tekemään vielä miinus tulosta joka vuosi, vaikka joukkue vaikuttaa aina vasta puolivalmiilta. Normaali yrityksen johdossa Pena olisi saanut potkut jo vuosia sitten. HIFK on varmasti kiva paikka olla töissä, kun on rahaa mitä käyttää, joukkueen ei tarvitse menestyä, ja halliin saa aina sen 5000 katsojaa vaikka ollaan jo liiga 11. Pitäis vissiin hakea sinne töihin, olis sitten vissiin elinikäinen työpaikka.
Matikainen ulos, kiitos.
Annika Panelius#4 Oct 14, 2007, 01:59
Olen samaa mieltä Ville Piiroisen kanssa kun hän sanoo "Itseäni ei edes harmita niin paljon tämän kauden rämpiminen, vaan se että tätä samaa on jatkunut jo kohta kymmenen vuotta."
Olen ns HIFKn kasvatti, stadin kimma, jonka isoveljet opettivat kerran tavoille viemällä Nordikselle peleihin. Silti tämä kaikki on vain lätkää - mutta nyt sanon sanottavani, koska minuakin kismittää.
Ihmettelen Villen lailla miksi samat naamat saavat huseerata HIFK:n johdossa vuodesta toiseen. Kovaksi koetusta työelämästä voin sanoa että kumma kun ei "väärä henkilö väärään aikaan" saa lähtöpasseja.
Arto Kota-aho#5 Oct 15, 2007, 19:01

Aina sattuu ja tapahtuu

ja niin pitäisi nyt alkaa tapahtumaan, ennen kuin suuri häpeä ja nöyryytys tavoittaa katsomotkin.

Jotenkin tuntuu että mestaruutta ei ole edes viime vuosina haluttu tavoitella vaan oleellista on ollut "pelailu" niin että sitä voisi jo alkaa kutsumaan "Penailuksi".

Vuodesta -77 on HIFK:ta tullut kannatettua ja kohta on laitettava rotsi narikkaan, sillä sitä en aio kuitenkaan ikinä kääntää. Kovalla duunilla kasvatetut junnut laitetaan maailmalle juuri kun duuni kantaisi hedelmää ja sitten väkisin kaivetaan jostain maailmalta arkeologisia "löytöjä" pelaamaan...

Nyt se on tulos tai ulos- systeemi, eli äijää pihalle vaikka käsiraudoissa sillä ei kai nykyinen HIFK mikään suojatyöduuni ole, eihän ?

Nykyisellä pelaajabudjetilla pitäisi kyllä saada parempaa jälkeä aikaiseksi, kuin sarjataulukon neljänneksi viimeinen sija. Virkamieskiekoksi on matsit kääntyneet ja tuon sloganin "Aina sattuu ja tapahtuu" voi kohta kääntää uuteen muotoon "Koko ajan sattuu mutta ei tapahdu mitään". Jossain vaiheessa suuren fanijoukon kipukynnys tulee vastaan ja nyt ollaan todella lähellä sitä pistettä...

Äänestän nykyistä linjaa vastaan jaloillani ja rahoillani, sillä muuta vaihtoehtoa ei ole. Täytynee sitten nauttia lätkästä Mestis- tasolla ja muistelemassa menneitä... Old Good Times...
Jari Laine#6 Oct 16, 2007, 15:36

Penalle kenkää ja palaan katsomoon

3's vuosi menossa kun olen jättänyt matsit väliin hallissa. Enkä palaa ennen kuin
Fööni lähtee, sehän pääasiassa on vastuussa jengin kasaamisesta ja budjetista.
Eikä olis väliä vaikka Baxter menisi samalla oven avauksella.
Kannattaa äänestää jaloilla jos muu ei auta.
Kristian Viding#7 Oct 17, 2007, 16:41

Pena voisi vetää...

...tilanteesta omat johtopäätöksensä, ja siirtyä tyylikkäästi syrjään vielä kun se edes jotenkin on mahdollista. Tarvitaan Kekäläisen kaltainen guru, joka osaa hankkia joukkueeseen ne oikeat pelaajat. Tällainen kaveri pitäisi hankkia viipymättä ja kustannuksista tinkimättä, sillä brändi alkaa jo kuihtua ja väki kadota katsomoista. Baxterin haukkuminen "IFK:n näköisen pelin" puuttumisesta on siinä mielessä turhaa, ettei tuolla pelaajamateriaalilla kovin fyysistä peliä voi pelata.
Pekka Rajala#8 Oct 17, 2007, 19:30

Onko taas kaikki muka hyvin....

Eilinen tuurivoitto Kahvarasta on näköjään tehnyt tehtävänsä- allekirjoitustahti
on taantunut.Olin katsomassa tuota peliä, kuten nykyään Mansessa asuessani käyn
aina HIFK:n pelit katsomassa.

Enpä mene enää niinkauan kuin Baxter on puikoissa.
Itsekin junnuvalmentajana saisin tuon jengin pelaamaan paremmin.
Hyökkäyspelissä ja liikkeellelähdössä ei ole mitään suunnitelmaa. Jätkät pyörivät ympyrää odottamassa avausta jota ei koskaan tule. Tai sitten ollaan seisovin jaloin saman syötön toivossa. Ketjupelistä ja roolituksesta ei ole tietoakaan. Pakit eivät avaa.Etäisyydet ovat pielessä. Väärät miehet ovat ylivoimassa. Pakit eivät lauo.Kukaan ei karvaa eikä taklaa. Harhasyöttöjä ja vastustajan läpiajoja tulee tämän tästä. Vastustaja nöyryyttää pakkeja, jotka ovat tilanteesta ulkona.

Ei tällä Baxterilla ole mitään käsitystä nykyaikaisesta tai isossa kaukalossa
pelattavasta lätkästä. Rindell on tuskaisen näköinen kun tietäisi takuulla
miten tuosta sekasotkusta saisi edes lätkäjengin näköisen. Jokainen pelaajakin
tajuaa kuinka pielessä pelikirja on ja varmasti toivoo muutosta, että pääsisi
toteuttamaan itseään taitojensa antamissa rajoissa.

Pena myhäilee taas sikarinsa takana jalat pöydällä kun tuli " makea taisteluvoitto" ja tilanne on pelastettu- toivottavsti Hesan päässä väki todella
äänestää jaloillaan Baxterin ja Penankin ulos , eivät Tuohimaa & Co. voi olla niin tyhmiä, että pitävät kustannussyistä Baxterin remmissä, kun joka kotimatsissa alkaa tulla satojatuhansia budjetoidusta takkiin. Jospa Nordiksella
alkaa väkimäärä pysyvästi asettumaan jonnekin 2500 kieppeille, niin eiköhän
Pauli voida sitten palauttaa lätkädementikkojen vanhainkotiin. Tami tai Rami kehiin niin loppukausi olisi vielä pelastettavissa.
joonas lehto#9 Oct 20, 2007, 02:31

ei herrajestas

Jos hifkillä jatkuu rämpinnen niin on se kauheaa..Kyllä mä voisin mennä sinne Pakiksi ja laituriksi niin avaussyötöt olisivat nopeita..Mielestäni ässien ja hifkin pekka rautakallio olisi loistava päävalmentaja..apuvalmentajaksi sopisi matti hakki hagman ja tjiiksi t nybondas
joonas lehto#10 Oct 20, 2007, 02:33

rahaa menee hukkaan

ei viitti mennä kattoon hifkin pelejä jos Peli on kaameaa 0-1..peliä..Mielestäni olisi aika tehdä remppa hifkissä
Teemu Klemola#11 Oct 31, 2007, 16:27
alkaa muaki pikkuhiljaa vituttaa ei jaksa mennä matseihin enää ku kaikissa tule turpaan ja hifkii viedään .. vois Baxter ja matikainen lähtee ja muitaki jos on tarvis mut jotain pitäis rupee tekee ja vitun nopee ku hifki vaa rämpii kokoajan ja niiku joku aiemmin sano et hifki ei oo rämpiny pelkästään tätä kautta :( vaan jo pidempään .. :( mut en mee yhteenkää matsii ennenku asialle tehdään jotain :/
otso kekoni#12 Nov 17, 2007, 13:53

pena saa lähteä

Luuliko pentti kun kattoi rosteria,että näillä pelaajilla voitetaan jotain.
On kummallisti katsoessani budjettia KELLE NE MAKSAA. Miettiessäni hifkin pulmaa Harri Tuohimaan #21 heikkous on erottaa pentti luulisi että pankijohtaja tietäisi mitä nyt pitäisi tehdä.PS Millon Hifk ostaa pelaajansa suomesta eikä oktoberfesteiltä saksasta. Kai jukka-seppo kutsutaan apuun sehän on pentin kaveri,darren boyko terottaa jo luistimia.näilläkään ei voitettu mitään.
joonas lehto#13 Nov 24, 2007, 20:49

noo

3-5....mutta aika tiukka peli loppuen lopuksi..Mun mielestä hifk pelaa parhaimmillaan sellaista oldtime hockeyta jota esittää Hpk.Ilves.ässät.tappara.kärpät..baxterin trap-kiekkoa on karmea katsoa..ässiä vastaan < 4-3 oli tiukka peli...
Henri Salmela#14 Nov 25, 2007, 20:28

apuja

Kaikkia huhuja kuulee että se ja se on tulossa valmentajaksi jos tämä adressi kiikutetaan pentille kumppaneille nehän saa elämänsä naurut siitä ei auta märistä vaan asioiden pitää tapahtua eikä vaan jauheta paskaa paikalla

This comment has been removed by the person who wrote it.

Henri Salmela#16 Dec 05, 2007, 21:29

uutta asiaa

uutta maalivahtia uusia pelaajia enemmän kunnon pelaaja hankitoja ty concklin ois hyvä vaihto ehto maalivahdiksi ja kunnon pakkeja penalle viestiä
joonas lehto#17 Dec 12, 2007, 14:06

0-6 esitykset jatkuvat

Nyt hifkin pitäisi saada hyvätasoinen iskujoukko jolla päästäisin mestaruuteen asti ja omia a-junnuja tulisi ajaa sisään...Mielestäni ykkönen voisi olla ahtola-wärn-ja joku tsekkijunnu...ei enää näitä käsittämättömiä hankintoja < tibbets
joonas lehto#18 Dec 12, 2007, 14:07

07-08

mun mielestä hifkin pitäisi ennen kaikkea saada pakistoon kovia nimiä ja ennen kaikkea uusi toimitusjohtaja...matikainen ei ole tilanteen tasalla..
joonas lehto#19 Dec 29, 2007, 21:24

4 voittoa

Ässät 4-3
Ilves 4-3
KALPA 2-0
HPK 3-2
PELICANS VIERAISSA 1-5
JA PENA PUHUU JO MESTARUUDESTA..NO KEVÄT KERTOO KAIKEN
joonas lehto#20 Apr 14, 2008, 11:35

Nokka

voisiko Nokan tulo muuttaa tilannetta < esim bros-wärn-pöysti ketju Toisi hifkille mestaruuden
Jan Hellén#21 Nov 07, 2008, 08:04

Maalivahti

Olisko Pitkämäki parempi POLVILLAAN esim. salibandy jengissä. Kunnon molari tai paremmat aineet, jotta kentän runko saadaan vahvaksi. Päästetty maali ratkaisee pelin!