EI tuulivoimaloita Kaskisiin

Jukka Finni
Kauhava

/ #61 Kopioitu Maaseudun Tulevaisuudesta 22.2.2013

22.02.2013 22:14

Tutkimus pitää tuulimyllymelua riskinä

Isojen tuulivoimaloiden lähellä
asuvat voivat kärsiä voimaloiden
aiheuttamasta melusta, joka aiheuttaa
unettomuutta ja unihäiriöitä,
myös masennusta.

Yhdysvalloissa Mainen osavaltiossa tehty tutkimus osoitti, että voimalan läheisyys lisäsi terveyshaittoja, erityisesti unettomuutta. Unitabletteja popsitaan moninkertaisesti enemmän kuin kaukana asuttaessa.

Alueelle rakennettiin 28 puolentoista megawatin tuulivoimalaa viime vuosikymmenen lopulla. Samanlaisia tuulipuistoja kaavaillaan myös Suomeen.

Tutkimus julkaistiin lokakuussa Noise and Health -tiedejulkaisussa ja siitä kertoi brittiläinen Daily Telegraph -lehti. Selvityksessä oli mukana kolme tutkimusyksikköä Yhdysvalloista, Kanadasta ja Englannista.

Tuulivoimaloiden melu on ajankohtaista Suomessa.

Maakuntaliitot selvittivät vuosina 2010–2011 tuulivoiman rakentamiseen mahdollisesti soveltuvia alueita, joita löytyi kaikkiaan 254. Pieniä yhden tai kahden voimalan kohteita ei edes laskettu. Monin paikoin suunnitelmia on alettu viedä eteenpäin.

Kohteet on valittu haja-asutuksen liepeiltä niin, että lähimpään asuntoon on vähintään puoli kilometriä. Syrjäisille alueille ja luontokohteisiin ei mennä.





Mielenterveyden
haitat yleistyivät



Tutkimusta varten koottiin kaksi sosioekonomisesti samanlaista ryhmää. Lähellä asuvilla oli alle puolitoista kilometriä lähimpään voimalaan, ja toiseen ryhmään otettiin 3,3–6,6 kilometrin päässä asuvia.

Väsymystä podettiin yleisesti ja lähellä asuneet valittivat olevansa väsyneitä, kun he heräävät aamulla. Yöunen puute vaivasi myös päivällä ja väsymys alensi työtehoa.

Alle kilometrin päässä voimalasta asuneista yhtä lukuunottamatta kaikki kertoivat terveytensä heikentyneen sen jälkeen, kun voimalat rakennettiin. Vastaavaa ei todettu kaukana tuulimyllyistä asuvilla.

Useampi kuin joka neljäs lähellä voimalaa asuvista kertoi käyttävänsä säännöllisesti unitabletteja, kun kaukana asuvista alle 10 prosenttia turvautui niihin.

Lähes joka neljäs voimaloiden lähellä asuva oli käynyt lääkärissä masennuksen takia tai masennus oli pahentunut sen jälkeen, kun tuulivoimalat rakennettiin alueelle. Kaukana asuvien mielenterveydessä ei havaittu muutoksia.





Melu lähtee
siivistä



Tuulivoimalan haitallisuus liittyy siipien aiheuttamaan matalaan ja tasaisesti sykkivään ääneen, joka tunkeutuu sisätiloihin ja haittaa nukkumista. Ääni voi olla niin matala, ettei sitä kuulla, mutta silti se vaikuttaa unen laatuun.

Matalat äänet kantavat paljon kauemmas kuin korkeat, sillä ne eivät vaimene samalla tavalla ilmassa. Ilmiö on tuttu, kun ohikiitävästä autosta kuuluu matalaa musiikin jumputusta.

Edes asuntojen seinät eivät pidättelee matalaa melua, eikä rakennusten tilkitsemisestäkään ole juuri apua. Ympäristöministeriön mukaan vasta ikkunoiden ja karmien vaihtaminen ääntä eristäviin saattaa auttaa.

Tyypillistä on, että matalat äänet voimistuvat muita enemmän tuulivoimalan koon kasvaessa.





Uudet suunnitteluohjeet
kesälomien jälkeen



Ympäristöministeriön mukaan meluhaittoja voidaan vähentää tehokkaimmin viemällä voimalat riittävän kauas asutuksesta.

Jonkin verran melua pystytään vaimentamaa siipien muotoilulla sekä pysäyttämällä tai alentamalla tehoja, kun meluhaitta on suurimmillaan. Se pienentää kuitenkin tuulimyllyn sähköntuotantoa.

Voimaloiden suunnittelua ohjeistettiin kesällä valtioneuvoston asetuksella ja parhaillaan VTT kokoaa ympäristöministeriön toimeksiannosta yhtenäistä suunnitteluohjetta. Se valmistuu keväällä ja saadaan käyttöön kesälomien jälkeen, ministeriöstä kerrotaan.



VEIKKO NIITTYMAA