Eläinpoliisi Suomeen!
Heikki |
/ #16 Kannatan ehdottomasti06.03.2013 21:58Olin aikoinaan nuohoojana ja kiertelin talosta taloon ja näin tietenkin kaikenlaisia "Suomi koteja", joissa ei aina eläimistä paljonkaan välitetty ja niitä oli alueellani onneksi vain joitakin, mutta kuitenkin kaikki on liikaa. Kävin myös navetoissa ja karjakeittiöissä, joissa näin lehmien oloja myös laidasta laitaan. Onneksi huomattavasti suurin osa ihmisistä huolehti eläimistään erittäin mallikkaasti, mutta nämä muutamat poikkeukset pilasivat joskus päiväni. Mielestäni Suomessa täytyisi olla rekisteri, jossa olisi luettelo eläinten omistajista ja kaikista eläimistä sekä osoitteista mistä nämä löytyisi. Tämä eläinpoliisi voisi olla hyvä idea, jonka tehtävänä olisi käydä tekemässä näissä osoitteissa tarkastuksia silloin tällöin tai tarvittaessa sekä sille voisi tehdä ilmiantoja eläin rääkkäyksistä. Tämmöinen eläin poliisi olisi erittäin tarpeellinen, joka voisi toimia oman kuntansa alueella erityisluvalla ja tarvittavin oikeuksin. Normaalin poliisin saanti paikalle alkaa olla jo vaikeata muissakin asioissa, joten tarvetta kyllä olisi, koska eläimet eivät itse osaa pyytää apua. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
532 Luotu: 15.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1073 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2081 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18283 Luotu: 25.04.2024
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
237 Luotu: 21.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2016 Luotu: 04.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
227 Luotu: 20.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Mortin männikön puolesta
137 Luotu: 16.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
709 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6437 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
314 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10512 Luotu: 13.12.2020
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1341 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12834 Luotu: 15.07.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
499 Luotu: 08.05.2024
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
48 Luotu: 17.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1064 Luotu: 04.05.2024