IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Pyhännän asukki
Vieras

/ #418 Turveruukki ottaa uuden suon tuotantoon

10.02.2011 10:50



Turveruukki Oy suunnittelee Pyhännällä sijaitsevan Ruoholamminnevan ottamista turvetuotantoon. Hankkeesta pidettiin keskustelu- ja esittelytilaisuus tammikuun lopulla.

Useita kymmeniä asiasta kiinnostuneita kuntalaisia oli keskustelemassa vilkkaasti uudesta turvetuotantohankkeesta. Kunnan edustus oli vahvasti mukana. Kunnanjohtaja oli myös paikalla. Erityisesti kiinnostusta herättivät hankkeen myötä tulevat uudet työmahdollisuudet ja alueen tiestön kunnostus. Myös vesistöihin kohdistuvasta kuormituksesta oli keskustelua, mutta läsnäolijat eivät kantaneet siitä huolta, vaan keskustelu vesistökuormituksesta kääntyi kohdistumaan muihin paljon pahempiin kuormittajiin kuin turvetuotanto on. Kunta on jo antanut hankkeesta myönteisen lausunnon.

Ruoholamminnevan suunniteltu turvetuotantoalue sijaitsee noin 15 km Pyhännän taajamasta koilliseen. Suunniteltu turvetuotantoalue on kokonaan uusi ja sen pinta-ala on 75 ha.

Tuossakin keskustelutilaisuudessa eri henkilöt painottivat puheenvuoroissaan sitä kuinka tärkeää on saada kunnan alueelle uutta toimintaa. Samalla saadaan infrastruktuuria tiestön osalta kuntoon kyseisellä alueella. Vesiensuojelun osalta ei nähty mitään ongelmaa, koska kaikki toiminta on tarkkailtua ja luvanvaraista.

Pyhännän kunnan alueella on noin 2 000 hehtaaria suojelualueita jotka sijoittuvat kunnan keski- ja pohjoisosaan. Ne ovat osana Natura 2000 ohjelmassa. Kunnan pinta-alasta on liki puolet, 47%, suota. Keskustelijat toivottivat Turveruukun uusine hankkeineen erittäin tervetulleeksi kuntaan. Suota kunnassa riittää ja sitä halutaan hyödyntää.