Hoitohenkilökunnalle myönnettävä omantunnonvapaus
Juhani Starczewski Jyväskylä |
/ #88 Tämä siitä seuraa 126.03.2013 16:32Yleisönosastokirjoitus Keskisuomalaiseen 23.3.2013 Tämä siitä seuraa 1 Keskisuomalaisen uutispäällikkö Keijo Lehto pyysi minua kirjoittamaan paperilehteen, kun olen kirjoittanut tuonne keskustelusivuille, joista hyvin usein kirjoitukseni nykyään poistetaan. Olen ollut vuosikymmeniä Keskarin kestotilaaja. Nykyään minulle näytetään lehdestä ”keskaria” ja meitä tietynlaisia tilaajia kutsutaan ilkeiksi ja ääliöiksi. Toimittaja Marko Ahonen on päätoimittaja Pekka Mervolan suojeluksessa saattanut meidät todelliset uskovat kaikin tavoin ikävään valoon kirjoituksillaan. Olen Jumalaan ja Hänen Sanaansa eli Raamattuun uskova mies, isä ja myös monessa mukana oleva päättäjä jne. Nyt Ahonen tyrmää Raamatun: ” Nyky-yhteiskuntaa ei voida rakentaa ikivanhaan, ihan toisessa kulttuurissa tehtyyn kirjoituskokoelmaan. Ristiriitainen, epäselvä ja surkeasti kustannustoimitettu teos on historiallisesti merkittävä, mutta se ei merkitse maallisen lainsäädännön kannalta mitään. Raamattuun vetoaminen on tällaisissa asioissa sama kuin vetoaisi Taruun sormusten herrasta. Siinä ei ole yksinkertaisesti mitään järkeä.” Minulle Raamattu on Pyhä Kirja, joka tuo pelastussanoman ja hyvät elämisen ohjeet kaikille ihmisille kaikkina aikoina. Nyt saan lukea KSML:sta: ”Kaikkein masentavinta on ollut uskovaisten lähettämä palaute. Kun keskustelussa nousee esiin Jumalat ja pyhät kirjoitukset, keskustelun taso romahtaa välittömästi tasan nollaan. Keskustelun korvaa tyhjänpäiväinen ”koska Raamattu” -inttäminen. Tämä ateisti odottaa harvinaisen suurella innolla Jeesuksen paluuta keskuuteemme. Haluan kuulla Jeesuksen mielipiteen ihmisistä (uskovista), jotka käyttävät häntä ja hänen isäänsä pahuuden levittämiseen.” Ahonen kirjoittaa blogeissaan paljon muutakin, jonka voi tulkita kunnianloukkaukseksi, jopa törkeäksi sellaiseksi. Mielestäni Ahonen rikkoo myös uskonrauhaa sekä kiihottaa kansanryhmiä vastaan mm. Raamattu-uskovia sekä kristillisdemokraatteja, joihin kuulun. Ne ovat selkeitä vihapuheita! Ahonen jatkaa: ” Tasa-arvoinen avioliittolaki torpattiin eduskunnassa siksi, että kristillisdemokraateille oli hallitusohjelmassa luvattu, että tämä hallitus ei nosta asiaa esiin. Yksi ahdasmielinen pikkupuolue saa näin terrorisoida kohtalaisen suurta ihmisryhmää vapaasti. Kristillisdemokraattien ylimielisyys, erilaisuuden pelko ja ajattelumaailman vanhakantaisuus ja kapeus ovat vastenmielinen ilmiö. Ihmisoikeuksien polkeminen on liian kova hinta hallitussovusta. Tarkoitushakuista kuvainnollista kieltä käyttäen voisi sanoa, että se oli diili itsensä paholaisen kanssa. Päivi Räsäsen porukka saa Suomessa kuitenkin paljon enemmän tuhoa aikaan kuin muutama oikealle pahasti kallistunut nuori mies humalapäissään. Toivottavasti Supolla on myyränsä myös kristillisdemokraateissa.” Mielestäni tuo teksti on todella ala-arvoista, törkeää ja vääristynyttä. Kun kaiken tuon vuodatuksen kahdesta blogista ja yhdestä lehtijutusta luin, otin yhteyttä KSML:n johtoon ja korkealta tasolta saamieni neuvojen mukaan, pyysin poistamaan tuollaiset vihakirjoitukset. Päätoimittaja Mervola ei tähän suostunut, joten laitoin kantelun Julkisen sanan neuvostoon Ahosen kirjoituksista. Tekisin myös tutkintapyynnön poliisille, mutta silloin tutkinta lopetettaisiin Julkisen sanan neuvostossa. Kun lyhyellä ajalla on joutunut henkilörekisteririkoksen ja tuollaisen vihakirjoittelun kohteeksi, niin ei enää voi jäädä toimettomaksi ja hiljaiseksi. Raamattu kertoo myös tällaisesta ajasta, jossa nyt elämme. Sodomasta ei löytynyt enää 10 vanhurskasta ja me tiedämme, miten siinä kävi. Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakuntien häpeä. Kaikesta Ahosen kirjoittelusta huolimatta haluan pitää vanhurskautta yllä sekä elää hiljaista ja rauhallista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa Suomessa ja uskon myös, että meitä vielä on riittävästi! Jatkossa en halua olla tukemassa Ahosen kaltaista kirjoittelua kestotilaaja- (289,-/vuosi) ja mainoseuroillani! Juhani Starczewski kaupunginvaltuutettu, KD http://www.elisanet.fi/juhani.starczewski/Tama_siita_seuraa_1_KSMLeen_23.3.2013 |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Hoitohenkilökunnalle myönnettävä omantunnonvapaus" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2021 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1015 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18166 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
428 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1180 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1926 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1313 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12809 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6408 Luotu: 29.11.2023
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
97 Luotu: 16.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
479 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10491 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1473 Luotu: 16.02.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.