Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #3405

27.03.2013 08:46

Sokea Reettakin näkee mihin Suomi on menossa, kun millään ei ole enää mitään väliä. Ei tiedetä enää mikä on oikein ja mikä on väärin. Lennetään vain kukasta kukkaan niin heterot, lesbot kuin homotkin, kaikki samassa veneessä Oman hyvän olon tavoittelu on vain kaikkien päämäärä, muista viis. Kunhan minulla vain kaikki on hyvin. Mielestäni kuitenkin uskonto on ollut se selkäranka, jonka pohjalle useinkin lait on säädetty. Nykyisin vain ollaan menty siihen, että kun lait eivät miellyt jota kuta niin niitä pitää muuttaa. Useimmiten lain muutos loukkaa joidenkin ihmisten syviä tunteita ja toinen ei voi sanoa, että sinulla ei ole oikeutta tuntea niin. Kyseessä oleva lainmuutos loukkaa syvästi toisten ihmisten elämänarvoja ja se kyllä pitäisi näiden "tasa-arvoista avioliittolakia" kannattavien ottaa huomioon. Joillekkin vain avioliitto on niin suuri, pyhä ja kerran elämässä miehen ja naisen kesken annettu lupaus, että he kokevat suureksi loukkaukseksi sen ja nyt ollaan tämän avioliitto-nimen alle laittamassa myös toisenlaiset parisuhteet. Heidän mielestään esim. autoa ei voi kutsua traktoriksi eikä mies/mies tai nainen/nainen parisuhde ole sama kuin nainen/mies parisuhde ja näin ollen tätä parisuhdetta ei voida kutsua avioliitoksi. Siinäpä miettimistä että molemmat osapuolet tulisivat kuulluksi.