Lempäälän Rauhanyhdistyksen tutkintaa jatkettava

xxx

/ #32 Entinen vl

08.04.2013 09:49

Olen pitkään seurannut vl-aiheista nettikeskustelua, enkä ole kertaakaan havainnut muodostuneen mitään yhtenäistä vl-kriittistä tai uudistusmielistä ryhmää. Keskustelupalstoilla jokainen kirjoittelee omasta näkökulmasta asioista. Joissakin ex-vl tapaamisissakin olen käynyt, eikä niistäkään saa mitenkään oikein mitenkään määriteltävissä olevaan ryhmää muodostettua. Kokemukseni mukaan suurin osa vl-uskosta lähtevistä ihmisistä haluaa jatkaa elämää ja kääntää uuden lehden elämässään eikä takertua mihinkään sosiaaliseen tietyn uskonnon ympärillä pyörivään joukkoon. Ilmeisesti joillakin vl-taustaisilla ihmisillä on taipumus kehitellä nettikeskusteluista jotain eriseuran kaltaista ja siitä nämä nimitykset remonttiryhmäläiset yms. Miksi vl-piireissä ei vaan voida ymmärtää ja hyväksyä, että kaikille vl-perheissä kasvaneille tuo heidän tapansa uskoa ei vaan sovi eikä siihen saa pakottaa.

Siihen aikaan kun minä vielä liikuin vl-piireissä, kiusaamista esiintyi todella yleisesti. Se oli lähinnä eristämistä, pahanpuhumista, juoruilua eli henkistä väkivaltaa erimuodoissaan.

Ihminen on siitä ongelmallinen nisäkäs, että se ei osaa elää kovin hyvin sovussa toisten kanssa ja lähes poikkeuksetta joka ryhmän sisälle syntyy pienempiä ryhmiä ja erilaisia jännitteitä, jotka sitten ilmenevät kiusaamisen kaltaisena käyttäytymisenä. Onneksi on niitä, jotka uskaltavat puolustaa kiusattuja.