Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Sofia |
/ #8617 Toteen käynyt profetia10.04.2013 12:21A.L:n 12-vuotiaan tyttären uni 10.11.2009 "Olin unessa 19-vuotias ja juuri kattamassa keittiöni pöytää, kun poikaystäväni tuli esittelemään merkkiä, jonka hän oli käsivarteensa ottanut. Poikaystävä sanoi, että ota sinäkin, tämä on niin kätevää kun ei enää tarvitse edes lompakkoa mukana kantaa." _ _ _ _ _ _ _ Jouko Pihon kommentti 13.11.2009 Ystäväni 12-vuotiaan tyttären uni on Raamatun Ilmestyskirjan mukainen. Lopunaikana tulee maailmaan pakkovalta, jolloin ihmisten on otettava otsaan tai oikeaan käteen merkki, joka vastaa yhdistettyä pankki- ja henkilöllisyyskorttia. Ilman sellaista merkkiä kukaan ei voi enää asioida kaupoissa, ei ostaa eikä myydä mitään. Kaikki käteisraha häviää ja rahaliikenne toimii vain digitaalisesti. Ihmiset saadaan ottamaan tämä uusi ihonalainen sirumerkki, koska sitä markkinoidaan turvallisena (sitä ei voi hukata tai varastaa) ja käytännöllisenä, kun ei tarvitse kuljettaa rahoja ja useita eri kortteja mukanaan. Kaikki tarvittavat tiedot ovat tuossa yhdessä ihon alle laitettavassa sirussa. Jos tässä olisi kaikki, niin ei syytä huoleen. Valitettavasti tässä ei ole kaikki. Kyseessä ei ole nimittäin vain pankkikorttien seuraava ja kehittyneempi sukupolvi. Kyseessä on aivan uusi vallankäytön ja ihmisten hallitsemisen, jopa orjuuttamisen muoto. Kyseessä on Pedon merkki. Vaikka Ilmestyskirja kirjoittaakin sanan pienellä p:llä, minä kirjoitan sana isolla alkukirjaimella, koska maailmassa on ollut historian aikana monia petohallitsijoita ja petovaltakuntia, mutta tämä ihmiskunnan viimeisen petovaltakunnan hallitsija eroaa kaikista muista edellisistä voimansa suuruudessa ja laajuudessa. Siksi kyseessä on Peto. Pedon merkki eroaa tavallisesta pankkikortista siten, että merkissä on koodattuna Pedon nimi tai nimen luku eli 666. Näin ollen Pedon merkin ottaminen merkitsee samalla kuuliaisuuden ja alamaisuuden osoitusta hallitsijalle. Tämän lojaalisuuden siteen takia Raamattu kieltää ehdottomasti ketään Jumalalle uskollista ihmistä ottamasta Pedon merkkiä itseensä. Peto tulee vaatimaan myös toista alamaisuuden osoitusta kaikilta ihmisiltä, nimittäin Pedon kuvan kumartamista. Kaikki, jotka eivät kumarra Pedon kuvaa, tullaan tappamaan. Raamattu varoittaa uskovia kumartamasta Pedon kuvaa ja ottamasta Pedon merkkiä. "Se, joka kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa otsaansa tai käteensä sen merkin, joutuu yhtä lailla juomaan Jumalan vihan viiniä, joka laimentamattomana on kaadettu Jumalan vihan maljaan." On parempi vaikka kuolla uskonsa takia ja päästä marttyyrinä taivaaseen kuin joutua Pedon merkin ottamisen takia helvettiin. Näin valitsivat alkukristityt, joita vaadittiin Rooman valtakunnassa kumartamaan keisarin kuvaa. He eivät voineet tehdä sitä sanoen, että heillä on vain yksi Herra, jota he kumartavat. Historia toistaa itseään. Lopunajan kristityt joutuvat saman kysymyksen eteen: kumarratko Pedon kuvaa tai...Toivon, että lopunajan uskovista löytyy samaa periksi antamatonta henkeä, eli mieluummin vaikka kuollaan Jeesuksen nimen tähden kuin aletaan kumartaa epäjumalaa. Uskon kuitenkin Raamatun kokonaisilmoituksen perusteella, että aivan kaikkia uskovia ei surmata pedon 3½ vuotta kestävällä valtakaudella, vaan osa selviää hengissä vankeudessa ja osa turvassa eri piilopaikoissa, joissa Jumala pitää heistä huolta yliluonnollisten ruokaihmeiden avulla ja myös luonnollisten etukäteen kerättyjen ruokavarastojen turvin sekä sen kautta, että Jumala herättää Pedon systeemiin menevissä ihmisissä inhimillisistä halua auttaa nälkään kuolevia naapureitaan. Eli ihmiset voivat mennä ymmärtämättömyyttään tai pelkojensa takia mukaan Pedon järjestelmään kannattamatta sitä kuitenkaan sydämestään (aivan kuin kommunismissa). Sitten kun he saavat tietää, että heidän hyvin tuntemansa naapurit ovat merkistä kieltäytymisen takia hädässä, niin osa merkin ottaneista ihmisistä tuntee aitoa sääliä ja he haluavat auttaa siten, että he antavat omista ruoka-annoksistaan ja muustakin, esim. bensiinistä, niille tuttavilleen, jotka eivät voi enää ostaa mitään. Näin siis Jumala tulee pitämään uskollisista omistaan hyvää huolta monin eri tavoin läpi koko Pedon ajan. Niiden ihmisten, joiden mielestä uskovat temmataan pois ennen Pedon vainoja, olisi syytä tarkistaa raamatuntulkintaansa ja lukea varsinkin 2.Tess. 2. luku uudelleen ilman opillisia ennakko-oletuksia. Siinä sanotaan selvästi, että uskovia ei oteta Jeesuksen luo ennen kuin laittomuuden ihminen ilmestyy. Tuo laittomuuden ihminen on sama kuin Peto. Hänet tunnetaan myös nimillä Vastustaja, vääryyden ihminen, kadotuksen ihminen, pieni sarvi (suuren vallan alku on ensin pientä) ja Antikristus. Vielä yksi tärkeä huomio. Ilmestyskirjan mukaan "pedon valtaan annettiin kaikki heimot, kansat, kielet ja maat". Onko näin? Tuleeko tuleva maailmanhallitsija hallitsemaan kirjaimellisesti koko maailmaa? En usko. Raamattu käyttää nimittäin monin paikoin erilaista kieltä kuin mihin me olemme tottuneet. Meillehän kaikki on kaikki. Mutta Raamatun teksteissä sanaa "kaikki" käytetään usein ilmaisemaan samaa kuin "hyvin moni" tai "suuri/suurin osa". Paras esimerkki lienee jouluevankeliumin kohta, jossa sanotaan, että "kaikki maailma oli verolle pantava". Me tiedämme, että kyseessä ei ollut kaikki maailma, vaan ainoastaan roomalaisten tuntema ja hallitsema maailma eli silloinen roomalainen maanpiiri eli lähinnä Välimeren ympärillä ollut maailma. Kaiken maailman ulkopuolella olivat Pohjois-Eurooppa, Venäjä, suurin osa Aasiaa, Keski- ja Etelä-Afrikka, Australia sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikka. Onko tällä sitten jotakin merkitystä? Uskon, että on. Uskon nimittäin, että jos ja kun Antikristuksen maailmanvalta ei ole absoluuttinen koko maailman alistava imperiumi, niin voi olla Jumalan tahto (itse uskon että on), että lopunaikana maailmaan syntyy myös Antikristuksen vallan ja valtakunnan vastavoimia, jotka eivät ole Pedon käskyvallan alaisia vaan itsenäisiä valtakuntia ja niiden liittoja. Kun ajattelen näin, niin silloin tulee ensimmäisenä mieleeni pohjoinen vastarinta. Voi olla ja luultavasti onkin, että Antikristusta tullaan vastustamaan eri puolilla maailmaa, vaikka suurin osa maailmasta palvookin häntä suurena Messiaana, mutta ennen kaikkea pohjolasta nousee ehkäpä suurin voima Pedon valtaa ja valtakuntaa vastaan. Kun näin käy, niin Suomi tulee olemaan tämän Antikristuksen vastaisen liittouman tärkein maa. Sen jälkeen Suomi saa liittolaisia samanmielisistä maista. Suurin tuki tulee muista Pohjoismaista. On hyvin mahdollista, että tämä samanmielisyys johtaa uuden Kalmarin Unionin perustamiseen eli Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja ja Islanti muodostavat yhteisen Pohjolan liiton, jonka maat ovat muuten itsenäisiä edelleenkin, mutta mailla on yhteisesti koordinoitu puolustus- ja ulkopolitiikka ja yhteinen rahaliitto omine valuuttoineen, jossa systeemissä ei mennä lainkaan Antikristuksen vaatimaan pakkosirutukseen eli Pedon merkin ottamiseen. Näen mahdollisena myös sen kehityksen, että tähän Pohjolan liittoon tulevat mukaan myös Baltian maat, Puola, Saksa ja Venäjä. Kaikki maita, jotka eivät kuuluneet muinaiseen Rooman valtakuntaan, joka tulee olemaan tulevan petovaltakunnan ydinaluetta. Jos varsinkin Venäjä ydinaseineen tulee mukaan tähän Pedon valtakunnan vastaiseen liittoumaan, niin silloin kyseessä on jo varsin merkittävä sotilaallinen voima. Tosin tämän sanottuakin minä uskovana ihmisenä olen sitä mieltä, että valtakuntien suurin turva on viime kädessä edelleen Kaikkivaltias Jumala, jonka apu taas edellyttää sitä, että kansa edes pyytää Jumalaltaan apua. Mieluummin tietysti vähän enemmänkin, eli Jumalan kunnioitusta ja parannuksen tekoa omassa elämässä. Aika näyttää, miten käy. Itse pidän kuvaamiani skenaarioita hyvin mahdollisina, enhän olisi niitä muuten edes kirjoittanut. Tuossa 12-vuotiaan tytön unessa hän oli 19-vuotias, kun hänen silloin oleva poikaystävänsä tuli esittelemään käteensä ottamaansa merkkiä. Jos tuo ajoitus pitää paikkansa, niin ihmisiin aletaan laittaa ihonalaisia sirumerkkejä vuoden 2016 tienoilla. Ajoitus on hyvin mahdollinen. Oletko valmistautunut henkisesti, hengellisesti ja aineellisesti siihen, että sinä et varmasti ota Pedon merkkiä, vaikka kaikki muut ympärilläsi ottaisivat sen? Oletko valmistautunut elämään 3½ vuotta ilman mahdollisuutta käydä missään kaupassa? Jos et, sinulla voi olla vielä 7 vuotta aikaa. Käytä se aika oikein. Ihminen, olet kuka tahansa, jos ja kun tulevaisuudessa sinulle ehdotetaan ihonalaisen sirukortin laittoa otsaasi tai oikeaan käteesi, niin kieltäydy siitä, vaikka sen hyvyyttä miten perusteltaisiin eri tavoin, koska kyseessä on Jumalan vastustajan, maailman viimeisen hirmudiktaattorin ja Saat-anan tahto saada heille, pimeyden voimille, heille kuulumatonta palvontaa ja alistumista. Jumala on ennalta varoittanut sellaisen Pedon merkin ottamisesta noin 1900 vuotta sitten pyhän Johanneksen saaman ilmestyksen kautta. Miksi et uskoisi jumalallista varoitusta? Jos et usko ja otat Pedon merkin itseesi kaikista varoituksista huolimatta, niin siinä tapauksessa sinä saat syyttää vain itseäsi, kun olet helvetin tulijärvessä ja pirut nauravat sinua pilkaten: "Hah-hah-haa. Olitpa sinä tyhmä. Sinua varoitettiin Pedon merkin ottamisesta monta kertaa. Esim. Jouko Piho kirjoitti asiasta useasti. Silti otit kuitenkin merkin. Hah-hah-haa, miten tyhmä voi ihminen olla. Uskoit sittenkin enemmän meidän pirujen valheita kuin sinua varoittavia ääniä. Siksi olet täällä kärventymässä - ja ansiosta. Hah-hah-haa!" |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu MUISTA VAHVISTAA ALLEKIRJOITUS SÄHKÖPOSTILLA! Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt hallitus viestii, että lakiin ei voi luottaa...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Nurmijärven kunta ei myy Märkiön leirikeskusta, vaan säilyttää sen kunnallisessa omistuksessa, kuntalaisten ja erityisesti lasten, nuorten sekä yhdistysten käytössä. Märkiö on ollut osa Nurmijärven elävää yhteisöä jo vuodesta 1988. Se on paikka, jossa nuoret kasvavat, opitaan yhteisöllisyyttä, koetaan luonnonrauhaa ja rakennetaan muistoja. Se on myös tärkeä tukipilari yhdistys- ja koulutoiminnalle. Ymmärrämme, että taloudelliset päätökset ovat vaikeita. Mutta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Ruskolle, Munittulan kylän kupeeseen, kunnan kaavoittaman asuntoalueen viereen, suunnitellaan suurta energiapuuterminaalia (liite 7.). Hanke sisältää ympäristön, kunnan ja kuntalaisten kannalta merkittäviä haittoja ja riskejä. 1. Energiapuuterminaalin toiminnan melu Hakemuksen mukaan puun haketus alueella tulee aiheuttamaan 120 desibelin melun (stadionkonsertin melutaso on n. 100-120 dB). Haketusta tullaan tekemään maanantaista perjantaihin joko klo 7-16 tai sesonkiaikaan 7-18. Talvelle...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Kemijärvelle on suunniteltu neljä pumppuvoimalaitosta. Monet kuntalaiset ovat järkyttyneitä ja epäuskoisia että tällaisia voidaan suunnitella järveen, joka on jo vuosikymmeniä ollut säännöstelty seitsemän metrin veden vaihtelulla. Viime aikoina järvi on ollut jopa lyhytaikaissäännöstelty asukkaiden havaintojen mukaan. Pumppuvoimaloista on luvattu saatavaksi huomattava määrä kiinteistöverotuloja. Voimalaitosten kiinteistöverotulojen kohdentuminen on kuitenkin epävarmaa hallituksen kaavaileman va...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
SISÄMINISTERILLE Me allekirjoittaneet vetoamme sisäministeriin, että Suomesta turvaa hakeneet ihmiskaupan uhri Mary ja hänen lapsensa saisivat turvapaikka-asiansa Maahanmuuttovirastossa suulliseen käsittelyyn ja häneen sekä hänen 2- ja 6- vuotiaisiin lapsiinsa Italiassa kohdistuva fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan uhka otettaisiin vakavasti. Pyydämme myös, että lapsen etu arvioidaan yksilöllisesti ja asianmukaisesti päätöksenteossa. Heitä uhkaa pakkopalautus 25.3.2025. Asiassa on...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Eduskunnassa on leikattu mielenterveyspalveluista ja se näkyy esimerkiksi hoitoon pääsyssä sekä lääkäreiden ja psykologien määrässä. Parhaimmillaan hoidon piiriin pääsy kestää jopa puolesta vuodesta vuoteen. On paljon tapauksia, kun hoidonpiiriin hakeva ei ole saanut nopeammin apua ja on päätynyt jopa itsemurhaan. Jonotusaika on liian pitkä, johon täytyy tulla muutos! Jos apua ei saa ajoissa mielenterveys vaikeutuu ja pitkittyy. Myöskin hoito tulee olemaan vaikeampaa. THL tilastojen mukaan Tammi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen Hyvät virkamiehet ja päättäjät, Pyydämme, että Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) harkitsee tarkoin päätöstään lakkauttaa vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan toukokuun 2025 loppuun mennessä ja peruuttaa tämän päätöksen. Etäpäivätoiminta tabletilla ei riitä turvaamaan vanhusten osallisuutta ja hyvinvointia. Päivätoiminnan merkitys Vanhusten päivätoiminta on tärkeä mahdollisuus osallisuu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen mittakaavassa merkittävän Iidesjärven lintujärven eteläpuoliselle alueelle ollaan kaavoittamassa oleskelu- ja toimintapuistoa. Puiston myötä alueen herkkä ja monimuotoinen luonto on vaarassa tuhoutua ja köyhtyä ja sen linnustoa ja kasvistoa uhkaa lajikato. Haluamme estää tämän, ja vaadimme, että koko alue varattaisiin luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi vaadimme, että oleskelu- ja toimintapuiston suunnittelu keskeytetään. Alueelle ei pidä rakentaa uusia aktiviteetteja, vaan sitä tulee kunn...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema- alueille Siuntioon suunnitellaan useita teollisia aurinkovoimaloita alueille, jotka on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin (VAMA 2021). Nyt näitä kulttuurimaisemia uhkaa muuttuminen teollisuusalueiksi kymmeniksi vuosiksi. Asukkaat voimalahankkeiden ympäristössä pyytävät tukeanne, jotta upeita ja suojeltavia kansallismaisemiamme ei tuhottaisi. Asukkaat ovat luonnollisesti eri...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vantaan kaupunki hakee Eräkujalle Louhelan päiväkodin tontin laajentamista rakentaakseen uuden jättikokoisen päiväkodin. Kaavaehdotuksessa päiväkoti tulisi puolittamaan nykyisen Louhipuiston. Jäljelle jäävään puoliskoon on kaupungin aiemmissa suunnitelmissa rakentaa aidattu leikkipaikka, joten koko puisto on käytännössä katoamassa. Louhelan taloyhtiöillä on pihoillaan omat leikkipaikkansa, joten leikkipaikka ei tulisi niinkään alueen asukkaiden, vaan muualla asuvien tarpeisiin. Alueen asukkaat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto" tässä luettelossaJUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTU- JA ISRAELMARSSIT 2025 KESÄKUU KUOPIO JA SIILINJÄRVI HELMI- JA MAALISKUU HELSINKI Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israel...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10259 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40892 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
905 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
616 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
555 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
119 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
93 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
81 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
52 Luotu: 12.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
815 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20789 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.