Vetoomus Tyks:n U-sairaalan tyhjentämisestä


Vieras

/ #25

23.04.2013 17:19

Ehdottomasti allekirjoittamisen arvoinen adressi! Sisäilmaongelmien sekä suoranaisten home- ja muiden myrkkyjen sisäilmaan joutuminen on suuri ongelma, jota ei sovi vähätellä. Kuka maksaa kun suuri osa sairaalassa työskennelleistä on viiden vuoden päästä työkyvyttömiä ja osa on jo sitä. Kerran altistunut, on ainaisissa ongelmissa työpaikkojen suhteen. Kaikki tämä on pois veronmaksajilta. Mieluummin uusi rakennus ilman ongelmaa, kuin työkyvyttömiä ammattitaistoisia työntekijöitä kouluttautumassa uudelleen. Kumpi tulee lopulta halvemmaksi?
Terveiset homenenältä, joka tuntee monta muutakin itsensä kaltaista. U-sairaalaan mennessä alkavat silmät kutista ja nenä menee tukkoon alta puolen tunnin. En ole altistunut alunperin kyseisessä rakennuksessa, mutta ilman mitään mittareitakin osaan sanoa, ettei se voi olla kellekään terveellinen ympäristö.