Kristityt Sanoma-konsernille: lopettakaa heti vihakampanja

nutina
Vieras

/ #179

07.04.2011 16:22

Riku Korhosen kolumnista on vaikeaa löytää journalistisia ansioita. Lähinnä kirjoitus palautti mieleen sekamelskaiset tunteenpurkaukset teinijärjestön lehdessä. Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää pyrkimys ladata uskoviksi tunnustautuvien niskaan kiihtyneessä mielentilassa mitä herjaavimpia arvioita ja nimityksiä.

Korhosen analyyttista ajattelua kuvaa lause: "Oma näkemykseni on, että jokaisen älykkään aikuisen tulee erota kirkosta." On pakko kysyä, arvioiko Korhonen todella, että tuollaista kynästään päästävällä henkilöllä on edellytyksiä arvioida kenenkään toisen järjenlahjoja.

Porno lieneee Korhosen suosima kirjallinen genre. Siinä määrin ahkerasti hän osaa liittää sen kaikkiin elämänilmiöihin sotaa myöten. Mutta haluaisin tietää, millä perusteella Korhonen toteaa, että uskovaispornolle - mitä se sitten lieneekään - on ominaista, että sille altistuvien äly sammuu ja käsiteltävä yhteiskunnallinen kysymys muuttuu vain tunneasiaksi. Korhonen ei esitä yhtään asiakohtaa, jossa näin olisi käynyt, ei edes hentoa viittausta mihinkään. Mitä tämä tällainen kirjoittelu on?

Käsittellisen solvausmaterialin loppuessa Korhonen joutuu tyytymään myös lapsellisiin ja totuudenvastaisiin arvioihin luonnehtiessaan Päivi Räsästä ilottomaksi säärtensä esittelijäksi. Kuka hyvänsä - Räsästä inhoavakin - voi todistaa, että KD-johtajan yleisilme on nimenomaan iloinen, valoisa ja avoin. Ehkä Korhosta närästääkin se, ettei hän pääse nälvimään kaapuun kehonsa peittävästä Räsäsestä.
Kirjoituksen lopussa Korhonen on päättänyt tirskuttaa itseään ilmaisulla "helvetin kristillinen perhepolitiikka" jälleen ilman minkäänlaista valaistusta. Korhosen kirjoitus on kaikkineen ala-arvoinen esitys. Ihmettelen, miten tuon tasoinen ajattelu ja ilmaisutaito kelpaa johtavalle lehdelle. Riittääkö se, että tendenssi on kristillisyyttä ja uskoa yleensä halventava?