EI tuulivoimaloita Kaskisiin
Tuomo Kangas |
/ #165 Haaveet kaatuu16.08.2013 18:37Aiat eivät nimenomaan tule etenemään. Tuleva taloudellinen rysähdys tulee vaikuttamaan, että hankkeet menevät jäihin ja vastustus tariffien jakelemiseen kasvaa kasvamistaan myös kansan keskuudessa, kunhan tieto edelleen lisääntyy. Viimeistään talvella ollaan vakavasti miettimässä mistä kaikesta tässä maassa voidaan leikata ja syöttötariffit tulevat tarkasteluun viimeistään hallituksen kaatuessa. Hyvä on jos tämä hallitus Uutta Vuotta näkee. Toisaalta olisi hyvä, jos tämä hallitus yrittää pysyä pystyssä mahdollisimman pitkään - saavat valtiontalouden todella huonoon tilaan ja toisaalta mitä kauemmin talouden todellista tilaa yritetään peitellä, sitä voimakkaampana realiteettina se läimäistään kansan naamalle. Joka puolella on alettu valittamaan hallinto-oikeuksiin kesken olevissa hankkeissa. Sen jälkeen on KHO:n vuoro ja se kortti katsotaan tarvittaessa. Se kierros kestää helposti pari vuotta. Onneksi kansa alkaa heräämään, minullekin on usein soitettu ja kyselty asioista. Eräskin asetti kantani ensin kyseenalaiseksi, mutta tutkittuaan asioita soitti uudestaan ja oli tullut samoille linjoille. Hankkeiden vetäjät tulivat liian ahneiksi ja yrittivät oikaista. Hallinto-oikeuksissa paikat notkuu valituksista ja nyt on huomattu, että melumallinnukset ovat aivan sikapielessä, ei ole tehty jäävaaratutkimusta, laitevalmistajan vaaraohjeistukesta ei ole tiedotettu missään tilanteessa. Maanomistajat ovat kirjoittaneet sopimuksensa tietämättä em.!!! Mutupupukirjoittajalle ehdotus: perusta adressi: "Tuulivoimaloita Kaskisiin". Montakohan nimeä saisit? Kaksi? Vai peräti kolme! |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "EI tuulivoimaloita Kaskisiin" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1854 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1268 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18001 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
790 Luotu: 12.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1292 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1107 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
596 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
469 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
446 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
417 Luotu: 13.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
254 Luotu: 08.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
594 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1787 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
746 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1025 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12785 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1450 Luotu: 29.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6356 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.