EI tuulivoimaloita Kaskisiin
Tuomo Kangas |
/ #169 Uusille asukkaille24.08.2013 09:05Hei "Uudet asukkaat" Mielipiteenne oli hyvin merkittävä,suorastaan "veret seisauttava". Sen on varmasti myös moni kaupungin päättäjistä lukenut. Tämä idyllisyys nimenomaan on Kaskisten vahvuus. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ei esim. teollisuutta pitäisi tulla. Kaskinen tarvitsee teollisia työpaikkoja ja yksi iso tehdas Botnian paikalle olisi erittäin toivotullut. Viuhtovat myllyt ovat vihoviimeisiä rakkineita, joiden älyttömyyttä on tälläkin foorumilla jo useaan otteeseen puitu. Olen parina päivänä ollut yht. n. 2h:n ajan keskusteluissa erään voimalinjasopimuslinjaneuvottelijan kanssa, sattuneista syistä. Keskustelimme myös tästä Kaskisten tapauksesta. Hänellä on kokemusta näistä asioista ympäri Suomen. Ollut tekemässä näiden asioiden kanssa yli 20:ssä projektissa. Hän sanoi suoralta kädeltä: "Ei tule onnistumaan". Jo yksistään tuo merikotka ja luontoasiat, muuttolintureitteineen ja niiden levähdysalueineen takaavat sen, että ei tule onnistumaan. Viimeksi jossain Korsnäsin tapauksessa lyötiin hanskat tiskiin merikotkan takia. Sanoi näin mm. "Noilla elukoilla on paljon enemmän valtaa, kuin kylällisillä miehillä". Kylällinen miehiä ei pysty vaikuttamaan näihin hankkeisiin". Koittakaa nyt Kaskistenkin päättäjät tajuta, että vastustus on täällä niin kovaa, että tästä ei tule mitään. Tällä hetkellä on jo suunnitelmissa 12 000 megawatin edestä näitä hullunmyllyhankkeita, eikä syöttötariffirahaa riitä kuin ensimmäiselle 2500 megawatille. Tällä hetkellä Suomessa on jo pystyssä tai rakenteilla n. 200 myllyä, enää on tukirahoihin pääsemässä n. 600 myllyä. On päivääkin selvempää, ettei Kaskinen ja monet muut hankkeet ehdi saamaan luvituksia kuntoon noiden joukossa, eikä Kaskisten kohdalla muutenkaan se onnistu, koska nuo luontoarvot ja sosiaaliset haittatekijät ovat niin mittavat ja selkeät. Loput hankkeet eivät toteudu ja lopetetaan, jotka eivät pääse käsiksi tukirahoihin. Laskeutukaa leijumasta - jos tästä nyt leijumiskokemusta voi joku edes saada kokemuspiiriinsä. Te "Uudet asukkaat" voitte aina ilmaista huolestuneen mielipiteenne esim. Ely- keskuksen ympäristöihmisille esim. soittamalla heille, sieltä löytyy voimaa ja ymmärrystä näille arvoille. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "EI tuulivoimaloita Kaskisiin" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1856 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1269 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18002 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
794 Luotu: 12.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1294 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1108 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
596 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
469 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
418 Luotu: 13.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
446 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
254 Luotu: 08.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
594 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1787 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
748 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1025 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12785 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1451 Luotu: 29.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6358 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.