Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #21903 Re: Re: Re: Re: Vapaat tunteet ja tunnekoukut03.10.2013 15:16#21900: - Re: Re: Re: Vapaat tunteet ja tunnekoukut "Mikäli heterous julistetaan sukupuoliseksi normaalitilaksi, katkaistaan heteroilta luonnollinen yllyke oman tilansa kyseenalaistamiselle. " Mietipä tarkkaan tuota toteamaa ja miksi se kuulostaa omituiselta. Palaa sitten omaan lausumaasi ja sen omituisuuteen homojen kannalta. Lähdet implisiittisesti siitä, että ainoa normaali on heterous. Se väittämä taas on täysin perustelematon yksilön kannalta. Toinen asia on, että ihmiskunta tarvinnee ainakin jonkinlaista heteroutta lisääntyäkseen ja täyttääkseen maan. Tuolla aiemmin on todettu, että on päästy esimerkiksi psykopatian ja pedofilian synnyn jäljille ja ne siis näyttävät syntyvän pääasiassa traumaattisista tilanteista ja ehkä alttius tuolloin on tietyllä geneettisesti määräytyneellä perusluonteella. Homoseksuaalisuuden "puhkeamisesta" ei olla voitu jäljittää vastaavanlaista traumatisoitumisprosessia, joten se vaikuttaa olevan noita muita voimakkaammin biologisesti ohjautuvaa. Je sekä pedofilian että psykopatian hoitotulokset ovat olleet kemiallista kastraatiota lukuunottamatta äärimmäisen vaatimattomia. Vuodatuksesi lopussa juutut taas vanhaan virteen asettamalla kyseenalaiseksi (jos oikein ymmärsin....) homoperheiden kyvyn kasvattaa lapsia. Asiaa on jauhettu täällä jo lukemattomissa viesteissä ja on ilmennyt, että homoperheen lapset kasvavat vähintäänkin yhtä tasapainoiseksi kuin muutkin. Jos he sen lisäksi ymmärtävät, että kanssaihmisissä voi olla monia sukupuolisen identiteetin ja suuntautumisen vivahteita ja että se on ok, ei se elämää ihmiskunnassa millään tavoin onnettomammaksi. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42687 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10340 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1025 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
664 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
572 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
129 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
649 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
89 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
55 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
47 Luotu: 18.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
803 Luotu: 21.05.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
42 Luotu: 18.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1698 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20798 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2758 Luotu: 08.04.2024
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025