Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #22274 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:10.10.2013 19:41#22205: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Juu, oikein kivaa katseltavaa. Siinä tosikristillisen valtion edustaja ylpeänä esittää jumalaisen narsisminsa uhoa (yleisön vielä nauraessa ja taputtaessa), vetää posketonta propagandaa ja lopuksi vielä haluaa ihmisten olevan kiitollisia ja onnellisia, että saavat kuolla heidän hyvän asiansa puolesta, kun kaikki kerran on jo valmiiksi päätetty. Haukkuu vielä, ettei USA lähtenytkään yllytyshulluna hyökkäämään Syyriaan niin kuin zionistinen (neocon) varjohallitus oli toivonut sen tekevän, eikä vielä uskaltanutkaan sytyttää sitä odotettua maailmanpaloa. Oikea malliesimerkki siitä, miten uskonnollista sanomaa käytetään oman maailmanvaltiuden pönkittämiseen: "Kirja sanoo, että tämä paikka on meidän. Kirja sanoo, miten meidän tulee toimia. Kirja oikeuttaa meitä tekemään niin kuin kirja sanoo. Olkaa iloisina valmiita kuolemaan Kirjan edestä." Jos tuo videolla esitetty on todella Jumalan sanaa, niin millaista jumalaa oikein kannatatte? Onko laupias rakkauden Jumala, oman poikansa meidän eteemme uhranneena, todella suunnitellut meitä kaikkia varten tällaisen mukavan lopputeurastuksen, jota meidän pitää riemuiten odottaa? Vai antoiko Hän meille vapaan tahdon, jotta voisimme tehdä elämästä täällä pallolla järkevästi ja rakkaudellisesti sellaista, mikä hänellä alun perin paratiisissa oli luomistyön tulosta, johon hän oli tyytyväinen? Älkääkä sanoko, että "muslimien takia emme voi elää onnellisesti"; jos olisimme antaneet "muslimien" olla rauhassa siellä aavikoillaan alun perin, tuskin edes tietäisimme, että heitä on olemassakaan. Me kyllä itse osaamme tehdä elämästämme helvettiä, kun annamme kaikenlaisten häiriintyneiden hahmojen meitä johtaa, ja kiltisti uskomme mitä he meille suoltavat. Jos haluatte väittää vastaan, tutustukaa ihmeessä ensin neokonnien agendaan. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10285 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
41742 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
952 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
630 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
563 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
641 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
126 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
98 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
84 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
798 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20792 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2754 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
956 Luotu: 08.03.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2080 Luotu: 22.03.2025