Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #22337 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Miehen ja naisen välinen suhde12.10.2013 12:00"Onko sitten "järkevämpää" uskoa, että kaikki on vain "sattuman sanelema juttu"??" Sattuman sanelema ja toisaalta materiaalin ominaisuuksien tiettyihin uomiin orientoima, siinä todistusaineiston kannalta ainoa mahdollinen järkevä johtopäätös. On totta, että emme ymmärrä läheskään kaikkia asioita maailmankaikkeudessa. Sattuman ja materiaalin orientaation synnyttämiä vaikutusmekanismeja taas tunnetaan suuret määrät niin, että valtaosa ympäristössä olevista asioista voidaan niillä selittää. Taivaankappaleet pysyvät radoillaan noudatten lainalaisuuksia, jotka jo Isaac Newton osasi formuloida. Elämän synnyn perusedellytykset ovat jo alustavasti tiedossa. Ihan toinen asia on, että koska sattuma on usein niin vahvasti mukana, ennustaminen ei aina oikein onnistu nappiin. Tästä esimerkkinä vaikkapa sääennuste. Toisaalta sään ennustaminen tuskin onnistuisi kovinkaan paljon paremmin Jumalan mielialoja tutkiskelemalla. Sille, että joku siellä takana häärisi asioita junailemassa, jää tässä kaikessa todistusaineiston kannalta ylipäätään ääretömän vähän tilaa. Monet subjektiiviset kokemukset johdatuksesta ovat harhaisia, koska ihminen, joka esimerkiksi pelastuessaan jostain vakavasta onnettomuudesta, ei sillä hetkellä ymmärrä, että hän nyt vain sattui olemaan se, jolle kävi säkä. Tuntemamme "suuret jumalalliset ihmeteot" ovat taas tapahtuneet jossain tai jonakin aikana, jota emme me eikä nykyaikainen riippumaton dokumantaatiotekniikka ole kyennyt todentamaan. Ja silloin, kun kriittinen havaitsemistekniikka on ollut "ihmeen" äärellä, ihme onkin osoittautunut luuloksi, placeboksi tai silkaksi huijaukseksi. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10305 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42237 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
994 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
646 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
567 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
128 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
645 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
100 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
802 Luotu: 21.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1696 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20798 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2756 Luotu: 08.04.2024
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
165 Luotu: 30.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2080 Luotu: 22.03.2025