Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #22347 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Miehen ja naisen12.10.2013 15:18Mikä tulee maailmankaikkeuden ja elämän alkuun, täällä on sitä jo usein käsiteltykin. Se maailma, jossa nyt elämme, sai alkunsa alkuräjähdyksestä, jossa materia organisoitui ensin alkeishiukkasiksi, sitten pieniksi ja lopulta isoiksi alkuaineatomeiksi. Hiukkastutkimus on melko hyvin kyennyt rekonstruoimaan nuo nyyisen maailman alkuvaiheet - jumalat eivät siihen mallinnukseen mahdu. Mitä sitä ennnen oli ja oliko mitään, ei kukaan tiedä - et sinäkään. Teoriana on ollut joko se, että tämä oli ihan eka kerta ja toisaalta se, että maailmankaikkeus on pumpannut ikuisuudet laajeten ja romahtaen kasaan vuoron perään. Maailmankaikkeudessa on joka tapauksessa monta asiaa, jotka ovat ihmisen arkiajattelulle mahdottomia tavoittaa. Sellaisia ovat erityisesti aika- ja paikkaulottuvuuden äärettömyys. Haemme turhaan paikkaa, jossa avaruus loppuisi tai aika alkaisi. Sellaisia ei ilmeisesti ole olemassakaan. Tätä "alkamattomuuden aukkoa" on sitten yritetty korvien välissä säätää ymmärrettävämpään asuun, mistä luomiskertomuksen "alussa oli..." -avaus on hyvä esimerkki. Ongelmana vain on, että tarinalle ei ole saatu minkäänlaista vahvistusta tähtitieteen porautuessa miljardien valovuosien takaiseen menneisyyteen ja hiukkasfysiikan aukoessa alkuräjähdystilanteen hiukkasfysikaalisia mekanismeja. Tapahtumat tuntuvat etenevän ihan omaa sisäistä logiikaansa, ei jumalien tahtoa noudattaen. Elämän syntyyn tarvitaan sopivat ainekset ja olosuhteet toisaalta tuhottomasti aikaa, jolloin syntymekanismin "lottopeli" voi tuottaa päävoiton. Ne välttämättömimmät ainekset ovat vesi, hiili ja typpi ja olosuhteet sellaiset, että vesi pysyy kiehumis- ja jäätymispisteen välillä. On hyvin todennäköistä, että noilla reunaehdoilla varustetuilla planeetoilla on syntynyt meidän kaltaisen elämän vaatimia aminohappoja. Sitten tarvitaan vielä lisää odotusta ja sattumaa, niin niistä alkaa rakentua monimutkaisempia yhdisteitä ja rakenteita, jolloin ne lopulta rupeavat organisoitumaan itsekseen. Itseorganisoituneista rakenteista taas jotkut onnistuvat jakautumaan ja siirtämään uusille rakenteille perimänsä. Tämä jakautuminen on nykymääritelmän mukaan elämän edellytys. Laboratoriokokeissa on toistaiseksi saatu aikaan maapallon varhaisvaihetta muistuttavissa olosuhteissa itseorganisoituvia solun kaltaisia rakenteita, joissa on mukana myös perintötekijät. Jakautumaan niitä ei kuitenkaan ole vielä saatu, joten ihminen ei siinä mielessä ole vielä elämää pystynyt keinotekoisesti synnyttämään. Maapallolla tuohon elämän syntymiseen oli aikaa miljardin verran vuosia, jolloin sattuma on jossain vaiheessa tuottanut sille otollisen tilanteen. Se on aikana niin pitkä, ettei arkiajattelu sitä pysty käsittämään. Sen jälkeen parhaiten pärjäsivät ne, joilla oli paras kyky sopeutua ympäristöön ja lisääntyä. Syntyi siis evoluutio. Sen tuloksena syntyi mieletön määrä erilaista elämää, josta merkittävä osa osoittautui kykenemättömäksi selvitä olosuhteiden rajuissa muutoksissa. Isoista eläimistä yksi nuorimpia onkin sitten homo sapiens, joka kuvittelee olevansa luomakunnan herra ties kenen kuvitellun auktoriteetin valtuuttamana... |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10308 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42262 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
996 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
646 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
568 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
128 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
645 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
100 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
802 Luotu: 21.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1696 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20798 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2756 Luotu: 08.04.2024
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
165 Luotu: 30.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2080 Luotu: 22.03.2025