Tampereen erityiskoulujen puolesta
Väsynyt vaan ei lannistunut erityislapsen äiti |
/ #11 Uudistus heijastuu myös lapsen läheisiin19.05.2011 17:55Vaikka nyt keskipisteenä ovat tietenkin erityisen mahtavat muksumme, olisi päättäjien syytä ymmärtää, että erityislapsi haastaa aina koko perhettä erityistarpeillaan. Kaikilla lapsilla ei ole kahta jaksavaa vanhempaa, vaan jo nyt on paljon yksin lapsen kanssa sinnitteleviä, sekä sijoitus- ja tukiperheitä, jossa erityisen tuen saaminen lapsen kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen on todellakin paljolti kiinni riittävän ammattitaitoisesta ja tukea antavasta koulusta, jossa vielä nyt lapsilla on mahdollista käydä. Kauhuskenaariona integraation seurauksena on myös vanhempien tai yksinhuoltajan totaalinen uupuminen, perheiden hajoaminen, huostaanottojen kasvu; näille lapsille ja perheille koulu ei ole vain "koulu", vaan sieltä saatava tuki ja tsemppi kantaa myös koko lapsen läheistä joukkoa. Kuka tulee sitten kertomaan uudistuksen eduista, kun uudistuksen myötä uudessa "lähikoulussa" lapsi kerta toisensa jälkeen epäonnistuu, syrjäytyy, tulee kiusatuksi tai ryhtyy itse häiritsemään ja kiusaamaan, koska ei yksinkertaisesti osaa pelata samoilla sosiaalisilla pelikorteilla kuin ns. tavalliset lapset? Ja vielä "lähikoulusta": meillä matka suunniteltuunn lähikouluun tulisi olemaan puolet kauemapana kuin nykyinen erityiskoulu, aivan toisella puolella kaupunkia kuin kotimme. Se siitä kiinnittymisestä asuinympäristön kaveripiiriin. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1034 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2043 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18216 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
467 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1973 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
683 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
122 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6426 Luotu: 29.11.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1325 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10505 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
711 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024