Pakkoruotsi pois

Reino Pitkanen
Jyväskylä

/ #48

27.12.2006 13:47

Maailmassa on noin 200 itsenäistä valtiota. Niissä puhutaan yli 6000 erilaista kieltä. Pelkästään Euroopassakin puhutaan 230 eri kieltä.

Suomen kansalaisista 93,6 prosenttia on suomenkielisiä. Ruotsinkielisiä on ahvenanmaalaiset mukaan lukien 5,55 prosenttia (Tilastokeskus, 2006).

Kanadan väestöstä 23% on ranskankielisiä, mutta siellä ei ole pakkoranskaa englanninkieliselle valtaväestölle. Ruotsissa on noin puoli miljoonaa Suomesta muuttanutta ja heidän jälkeläistään, mutta heidän takiaan Ruotsissa ei opeteta pakkosuomea kaikille ruotsalaisille.

Arto Paasilinna on sanonut: “Kun jonkin kansan vähemmistö vaatii viiden prosentin asukasluvullaan valtaväestöltä tasavertaisia kielellisiä oikeuksia, silloin ollaan kohtuuttomassa tilanteessa.”

Pakkoruotsista luopuminen oli jo lähellä koulu-uudistuksen yhteydessä 60 ja 70-lukujen vaihteessa. Pakkoruotsin kannattajat saivat silloin vielä tahtonsa läpi. RKP vaati ruotsinkielen säilyttämistä peruskoulussa pakollisena ja uhkasi lähteä Mauno Koiviston I hallituksesta ellei saisi vaatimustaan läpi.

On totta, että suomen oppiminen vaatii ponnisteluja lapsilta, joiden äidinkieli on jokin toinen kieli - olkoonpa se sitten vaikka ruotsi, venäjä, viro, saksa, englanti, ranska, espanja tai japani.

Demokratian ja tasa-arvon nimissä ei ole oikein eikä kohtuullista pakottaa suurta enemmistöä oppimaan pienen vähemmistön kieltä. Mikä ei ole oikein eikä kohtuus ei voi olla lakikaan.

Elämme nyt 2000-lukua ja Suomessakin on aika siirtyä länsimaiseen demokratiaan myös kielikysymyksessä. Suomi on Suomen kieli. Muita kieliä voidaan opettaa ja oppia niin paljon kuin tarpeet ja resurssit antavat myöten mutta vapaaehtoisuuteen perustuen.