IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ


Vieras

/ #2381 Re: Re: Kansanedustajan puheenvuoro

15.11.2013 08:06

#2380: - Re: Kansanedustajan puheenvuoro

 

Kaikilla puolueilla on omissa ohjelmissaan esillä todella vahvasti ja vakuuttavasti myös kaikki ympäristöön liittyvät asiat. Ei Vihreät ole todellakaan ainoa puolue joka ottaa ympäristöasioita esiin! Millä perustelet että ilman vihreitä noita ympäristöön liittyviä asioita ei olisi otettu esille lainkaan?

Vihreät sortuvat kerta toisensa jälkeen vain ja ainoastaan tuomaan esille mielipiteissään, että jokin toiminta/toimiala pitää ehdottomasti lopettaa. Heidän tavallaan toimien koko Suomen toimeliaisuus loppuu. Onneksi on muitakin puolueita kuin vihreät. Itsekin olen joskus kannattanut heidän toimiaan, mutta en enää vuosikausiin. Tiedän että minunlaisiani on suuri joukko. Tämä näkyy myös vaaleissa, vain harvat "risuparrat" enää kannattavat kyseistä puoluetta.

Nyt tarvitaan Suomeen kaikenlaiselle teollisuudelle potkua ja toimintaa ettemme sorru ja vajoa eteläisen Euroopan tautiin. Kyllä vihreillekin tulee sitten "äitiä ikävä" jos todella talaous vajoaa syvälle. Silloin on myöhäistä enää ruikuttaa ja voivotella että olisiko kuitenkin pitänyt olla hiukan vähemmän periksiantamaton ja antaa kaikelle teollisuudelle sijansa, tietenkin lakeja ja säädöksiä noudattaen.