Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi.

Jenni Lehtonen
Vaasa

/ #151 Sudet olivat täällä ensin

08.06.2008 01:58

Asia, jota susia vihaavat ihmiset eivät tunnut ymmärtävän on se, että sudet olivat täällä paljon ihmisiä ennen. Susikannan harvennusta perustellaan sillä, että sudet hiipparoivat ihmisten asuinalueella. Miksiköhän näin sitten on? Luulisin typeränkin ymmärtävän, etteivät sudet tule meidän reviirillemme vaan me olemme mielinmäärin levittäneet omaamme niiden elinalueille. Ihmisen toiminnot tuhoavat sudelle sopivaa elinympäristöä lakkaamatta - pakkohan hukankin on jossain olla, ja kun sen elinalue tuhotaan ja muutetaan ihmisalueeksi, pakkohan sen on sinne tulla.
Koiran omistajan luulisi myös tietävän, että hierarkinen koiraeläin, myös susi, välttää aggressiivista välikohtausta viimeiseen asti. Susi ei hyökkää tai ole vaaraksi meille, jos me emme ensin sitä uhkaa. Väitän näin oman kokemuksen perusteella, sillä olen suden luonnossa kohdannut. Niinkuin koira, se varoitti murisemalla, ja ymmärsin viestin ja häivyin. Mitään välikohtausta ei syntynyt, eikä syntyisi muissakaan tapauksissa jos yrittäisimme ymmärtää toisia lajeja hitusen enemmän.