Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi.
Keke Tietäväinen Itä-Suomi |
/ #152 Jennille vastaus03.07.2008 15:19Jenni, jaa-a. Susi on todennäköisesti tullut tänne myöhemmin kuin ihminen silloin joskus 10000 vuotta sitten. Sudet eivät myöskään "kuulu" millään tavalla Suomen luontoon. Vaikka kaikki sudet hävitettäisiin, ei siitä tulisi minkäänlaista ekologista ongelmaa. En ymmärrä oletko ihan loppuun asti ajatellut. Jos väität, että voisit mennä pokka naamalla sanomaan Ilomantsissa asuvalle perheelle että lähtekääpä vetämään tämä on susien reviiriä, niin siitä vain. Minkä takia sudet tulevat pihoihin (puhun nyt Itä-Suomesta), on se että susia on yksinkertaisesti siellä aivan liikaa. Susikanta ei ehkä ole Suomessa järjin iso, mutta ongelmana on se että suurin osa niistä on pakkautunut melko "pienelle" alueelle. Ja tuo väite että susien elinalueita tuhotaan on kyllä totta, mutta jos verrataan vaikka liito-oravaan niin susilla on paljon elinalueita. Susi kun ei nyt lopulta ole kovinkaan vaativa sen suhteen missä se elää. Ne sudet, jotka noita koiria vievät eivät kyllä ole mitään välttäneet. Ne ovat tulleet pihoihin ihan vain ruuan perässä. On aika vaikea väittää että "vältteli kohtaamista", jos susi on mennyt verkosta läpi ja napannut koiran suihinsa. Näin lopuksi haluaisin vielä heittää tämmöisen kysymyksen & avautumisen ilmoille. Itse asun kaukana kaupungeista, voinpa sanoa että melkeinpä keskellä "ei mitään". Näillä main ei ole vielä susia, taisipa muutama havainto tulla viime syksynä. Olisi kiva oikeasti tietää kuinka moni teistäkin jotka susia kovasti puolustelevat asuvat lähelläkään alueita missä sudet ovat todellinen ongelma. On helppoa tulla Helsingistä, Turusta, Tampereelta tai Oulusta kertomaan että "sudet kuuluvat Suomen luontoon, jättäkää ne rauhaan" ja samalla silitellä sitä pientä sylikoiraa. Mutta menkääpä sinne itärajalle asumaan. Se teidän sylikoiranne joutuu olemaan sisällä 24/7 jos aiotte että se on vielä viikon päästä hengissä. Ja ne sudet silti tulevat tonkimaan kaiken syötäväksi kelpaavan pihasta. Muutaman kerran kun pihapiirissä suden havaitsee rupeaa ehkä ääni muuttumaan. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi." tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1032 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2041 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18211 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
462 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1970 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
677 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
121 Luotu: 16.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6423 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10503 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
708 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1475 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.