IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ


Vieras

/ #2508 Suomi on liiaksi riippuvainen Venäjän energian tuonnista

10.03.2014 04:58


Valtavan suuri osa Suomen käyttämästä energiasta tuodaan Venäjältä. Tullin tilastojen mukaan vuonna 2013 Venäjän tuonti Suomeen oli 10,5 miljardia euroa. Tästä summasta valtaosa oli energiatuotteiden tuontia. Osuuden määrä oli peräti huimat 83,2 prosenttia.

Venäjän poliittinen epävakaus näkyy taas jälleen kerran Ukrainan kriisin yhteydessä. Suomen olisi mitä pikimmiten herättävä todellisuuteen, ja vähennettävä nopealla aikataululla valtiomme totaalista riippuvuutta Venäjästä varsinkin juuri energian osalta. Kriisien sattuessa Venäjä voi helposti kiristää maatamme energian avulla. EU:ssa asiaa ollaan jo käsittelemässä ja koko Euroopan riippuvuutta Venäjän energiasta ollaan nopealla aikataululla vähentämässä.

Suomen kohdalla tämä on yksinkertaista ja helposti toteutettavissa lisäämällä kotimaisen energian käyttöä. Turpeen ja puun käytön nopea lisääminen on ensiarvoisen tärkeää. Vesivoiman lisärakentaminen on saatava välittömästi käyntiin. Nesteytetyn maakaasun terminaalien rakentaminen on saatava myös vauhdilla toteutettua. Tässä asiassa ollaan onneksi jo melko pitkällä. Lisäksi kaikki muutkin hankkeet, jotka liittyvät kotimaisuuteen, olisi käynnistettävä nopeasti.

Suomen geopoliittinen asema luo paineita nostaa kotimaisen energian osuutta. Venäjä on erittäin arvaamattomasti käyttäytyvä maa. Kukaan ei varmasti halua Suomen päätyvän koskaan tilanteeseen, jossa naapurimme alkaisi kiristämään Suomea energian avulla.