IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ


Vieras

/ #2513 Etelä-Pohjanmaan Liiton turvemyönteinen kanta vaihekaavaan

10.03.2014 13:45


Vaihekaavan tavoitteeksi nykyisen turvetuotannon säilyttäminen

Tiedote 10.2.2014 järjestetystä maakuntahallituksen kokouksesta. Lisätietoja: maakuntajohtaja Asko Peltola, puh. 0400 590 123, sähköposti etunimi.sukunimi@etela-pohjanmaa.fi.


Vaihekaavan tavoitteeksi nykyisen turvetuotannon säilyttäminen

Maakuntahallitus on asettanut tavoitteeksi, että soiden maankäyttöä ohjaavassa kolmannessa vaihemaakuntakaavassa osoitetaan turvetuotannon käyttöön 15 000 hehtaaria tuotantokelpoista maata. Näin toimimalla turpeen energiakäyttö Etelä-Pohjanmaalla voidaan pitää nykytasolla seuraavan kymmenen vuoden ajan. Turvetuotantoalueiden lisäksi kaavaan merkitään maakunnallisesti arvokkaat suoluontokohteet.

– Vanhat tuotantoalueet poistuvat käytöstä noin 1 000 hehtaarin vuosivauhdilla. Saman verran tarvitaan uutta suoalaa, jotta nykyinen tuotantotaso säilyy, toteaa suunnittelujohtaja Antti Saartenoja Etelä-Pohjanmaan liitosta.

Tällä hetkellä eteläpohjalaista turvetta riittää yli oman tarpeen vientiin asti. Maakuntakaavan yleispiirteisyyden vuoksi on kuitenkin epätodennäköistä, että kaikki kaavassa osoitetut alueet otettaisiin tulevaisuudessa tuotantokäyttöön.

– Siksi on perusteltua osoittaa turpeen nostolle arvioitua tarvetta suurempi maa-ala, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa 15 000 hehtaarin varausta seuraavan kymmenen vuoden ajalle, arvioi maakuntahallituksen puheenjohtaja Lasse Anttila.

Etelä-Pohjanmaan suoalueiden pinta-ala on yhteensä 440 000 hehtaaria. Tästä 90 prosenttia on ojitettua suota, mutta maakunnassa on yhä luonnonarvoiltaan merkittäviä soita. Vuoden 2014 loppuun mennessä tehdään soidensuojelun täydennysohjelman puitteissa ehdotukset suojeltavista suoalueista, jotka huomioidaan vaihekaavan laadinnassa.

– Kuitenkin myös turvetuotantoon osoitetuilla alueilla tarvitaan aina ympäristölupa ennen kuin ne voidaan ottaa käyttöön, Anttila huomauttaa.