Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto

Ehdoton EI HOMOAVIOLIITOILLE,EI ADOPTIO-OIKEUTTA

/ #32711 Lapsuuden kokemuksia

26.03.2014 18:10

Olen homoperheessä kasvanut mieshenkilö ja jo varhaislapsuudessa aloin ihmetellä, miksi perheessäni oli kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa. Kotona minulle ei asiasta kerrottu ja kouluun mennessäni tiedustelin asiaa ensiksi kavereilta, koska heillä oli luonnolliset vanhemmat isä ja äiti. Heiltä sain vastaukseksi, että olet homoperheen poika, kunnes lopulta tiedustelin asiaa opettajaltani ja hän kertoi minulle totuuden asiasta. Tunsin hirveää alemmuudentunnetta, koska kaipasin biologista äitiäni, eikä minulla sitä ollut,vain kaksi karvasta körilästä, jotka hiplasivat toisiaan. Täytettyäni 18- vuotta pääsin lähtemään ' kodistani' enkä ole koskaan sinne palannut. Nyt elän onnellisessa suhteessa vaimoni, kanssa, vaikka en ole lapsuudentraumoistani päässytkään eroon.