Ylläs ilman kaivoksia -Ei Kolarin Hannukaisen kaivoshankkeelle
Vieras |
/ #26530.03.2014 01:08Puolustan kaivosta ja olen alan asiantuntija .... sanoo 263 . Kovin on kapea-alainen koulutus, mikäli on mahdotonta ymmärtää, miksi vaikutukset ulottuisivat kansallispuistoon. Puisto alkaa Yllästunturilta, joka on hädintuskin sen 8 km etäisyydellä kaivoksesta. Tuulet tulevat paljolti lännestä, jolloin kaikki mikä voi lähteä ilmassa liikkeelle, myös leviää, eikä vain sen 1 km suojavyöhykkeen alalle. Nykyisten myrskytuulien mukana vielä paremmin. Olihan siinä Hesarin artikkelissa hyvä esimerkki Talvivaaran oletetuista pölyjen leviämisistä ja todellisuudessa toteutuneista imuroinneista kilometrejä kauempana. Mikään ei siis takaa, ettei vastaavaa voisi tapahtua ... Rautuvaaran jälkeen jättämien ympäristöhaittojen osalta asia ei ole sekään mikään selviö. Vuosia on huhuttu, ettei ole niinkään puhdasta itse Rautuvaarassa. Mikäköhän on todellinen tilanne, kuka tutkisi? Ylläs-ilman kaivoksia facebook sivustolla pisti silmään Metsähallituksen varoitus: Lähteen vedenkäyttö voi aiheuttaa terveysriskin radonpitoisuuden vuoksi. Mistäköhän tuo kyltti löytyy? Se kuitenkin kertoo selvästi, että kaivoksen avaamisella voi olla vaaransa myös tässä suhteessa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Ylläs ilman kaivoksia -Ei Kolarin Hannukaisen kaivoshankkeelle" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1961 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
925 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18081 Luotu: 25.04.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1159 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1305 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
459 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
645 Luotu: 08.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
209 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1809 Luotu: 04.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
292 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
760 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12795 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6379 Luotu: 29.11.2023
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
464 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
690 Luotu: 27.04.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1030 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
604 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1455 Luotu: 29.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.