IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Martti Peltola

/ #748 Hyviä uutisia Pohjanmaalta

22.08.2011 18:43

Yle Pohjanmaa uutisoi tänään turpeen huoltovarmuuden rankasta todellisuudesta tähän tapaan:

Turvekesä vuosituhannen huonoin
Yle Pohjanmaa, 22.8.2011
Turvetyömailla koneet ovat tänä kesänä seisoneet. Turvetuotanto on kärsinyt oikukkaista säistä. Esimerkiksi Vapon tavoitteesta on läntisessä Suomessa saatu nostettua alle puolet. Kertymä on 2000-luvun heikoin. Kausi alkaa olla lopuillaan, eikä muutamien viikojen aikana enää tehdä ihmeitä.
Vapon läntisen alueen urakointipäällikkö Jarmo Kulmala muistelee, että viimeksi yhtä vaatimattomaan tulokseen jäätiin vuonna 1998.                                                                                                                                                                             - Kyllä tämä kesä on ollut turvetuotannossa yksi historian heikoimmista, etenkin Etelä-Pohjanmaalla mutta myös koko läntisellä alueella. Hyviäkin alueita tosin on, esimerkiksi Pohjois-Karjalassa ollaan lähellä tavoitetta, summaa Kulmala.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että olemassa olevaan kysyntään ei pystytä välttämättä vastaamaan. Takana on nyt useita huonoja vuosia. Vaikka viime kesä oli suhteellisen kuiva, tuolloinkin päästiin vain 80 prosenttiin kesän nostotavoitteesta.                                                                                                                                                                      - Meillä on se ongelma, että on ollut huonoja vuosia ja varastot ovat vähissä. Yleensä on pyritty siihen, että varastoja olisi runsaasti, jolloin kestetään ne huonot vuodet, mutta nyt on varastot syöty jo menneinä talvina, sanoo Kulmala.
Vaikka syksyn kelit olisivat kuinka hyvät, ihmeisiin ei enää pystytä. Jos sää suosii, voidaan päästä korkeintaan puoleen tavoitemäärästä.                                                                                                                                                                         - Toivotaan tietysti, että elokuun loppu ja syyskuun alku olisivat hyviä, että saadaan vielä satoa korjattua.

http://www.yle.fi/alueet/pohjanmaa/2011/08/turvekesa_vuosituhannen_huonoin_2801123.html