Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #39379 Re: Otsikko23.07.2014 17:36#39377: Valitse nimimerkki - Otsikko
Naiset ja lapset ensin Heinäkuun alkupuolella Al-Aqsan tv-kanavalla Hamasin ihmiskilpikäytäntöä ylistettiin erittäin tehokkaaksi (Hamasin tiedottaja AL Zuhri). Kymmenen päivää myöhemmin samalta tiedottajalta lipsahti: "Johdamme heitä (siviilejä) kuolemaan. Sitten nopea korjaus:" Ei vaan yhteenottoon." Siviilien uhraaminen on saanut taas järkyttävät mittasuhteet. Mutta iso-pahasusi -Israel taitaakin olla juoksupojan asemassa tässä kaikessa. Hamasin sotimistaktiikka on ollut samanlainen kauan: Provoisoidaan Israel toimimaan, ja sitten juostaan siviilien helman alle piiloon. Niin lentävät ilmoille komentokeskuksen katonpäältä Gazalaiskodin keittiö ja kammari, ja äiti, isä, sekä lapset. Samaa tekniikkaa käytetään muutenkin Palestiinalaisessa mielipiteenmuokkauksessa, tehdään törkeyksiä Israelilaisen sotilaan edessä ja sitten kamera käyntiin. Näin muokataan asenneilmastoa, ja se totisesti on muokkaantunut. Mutta suurin PR-hyöty Jihadisteille tulee ehdottomasti sodan raunioilta. (Tästä siis Al Aqsa-kanavan ilotulitus). Sen kansa tosin uhrilampaina maksaa, ja tätä näytelmää päivittäin seuraamme. Se tuottaa palestiinalaisjärjestöille suurimman PR-hyödyn: maailmanlaajan solidaarisuuden ja erityiskohtelun niin YK:n alaisissa järjestöissä, EU:ssa kuin Arabimaailmassakin. Sitä myöten tulee myös taloudellinen tuki. Tätä tukea nimenomaan Länsimaat maksavat, myös oma maamme. Suomi osallistuu mm. Unwran opetustyöhön, Lähi-Idän pakolaisjärjestön, jonka koulutiloista Gazassa löytyi toistamiseen Hamazin rakettierä. Koululla ovat vierailleet Suomesta sekä Ulkoministeri, että Kehitysyhteistyöministeri, kumpikaan kyseisen koulun käytännön Jihad-opetusta tuntematta! Kaikki sotilaskohteet, terroristi-solut, asevarastot, laukaisualustat, komentokeskukset ym. on sijoitettu siviilien asumusten sisään, viereen, ylä- tai alapuolelle. Siksi siviiliruumiita on mahdoton estää. Vaikka kuinka tahdottaisiin ja ilmoitettaisiin etukäteen. Miksi merkitykselliset tiedot jäävät välille? Eivätkä kohtaa tavallista Uutisten katsojaa/ lukijaa? Siinä kysymys, johon kannattaa etsiä vastausta. Jos Al Zuhrin tiedotteista juuri nämä jäävät tulematta perille asti, eikö silloin ole koko asiassa suuria mustia aukkoja? Ja minkälainen kuva Lähi-Idän tapahtumista muodostuu tältä pohjalta ja kenen etua se palvelee? Jokos olisi syytä vaihtaa kanavaa?
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3418 Luotu: 27.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20405 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1266 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1693 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1457 Luotu: 10.12.2024
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
473 Luotu: 09.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
379 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
280 Luotu: 04.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
516 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
255 Luotu: 09.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2486 Luotu: 15.07.2023
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1004 Luotu: 13.12.2024
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
226 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
218 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
209 Luotu: 18.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2862 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
648 Luotu: 13.03.2025