Median lopetettava vääristelty Israelin vastainen uutisointi
Vieras |
/ #199 Median vaikutus konfliktissa25.08.2014 10:12Gazan konflikti lietsonut antisemitismiä Suomessa25.08.2014 09:54 Päivitetty 10:18 | Ristin Voitto | RV toimitus Juutalaisvihan ilmaisut ovat maailmalla usein yhdistyneet Israelin vastaisiin mielenosoituksiin. Kuva Mulhousesta Ranskasta. Kuva: Shutterstock Helsingin juutalaisen seurakunnan edustajaa huolestuttaa kaikkien juutalaisten syyllistäminen Israelin tekemisistä. Maailmalla antisemitistisiä tekoja on uusimman konfliktin aikana ollut enemmän kuin aiempien Gazan taisteluiden yhteydessä. Israelin hyökkäys Gazasta ammutun rakettitulen lopettamiseksi ja rajan ali ulottuvien hyökkäystunneleiden tuhoamiseksi on nostattanut antisemitistisiä asenteita myös Suomessa. Juutalaisyhteisö on maassamme kuitenkin selvinnyt vähällä moneen muuhun maahan verrattuna, toteaa Helsingin juutalaisen seurakunnan ja Suomen Juutalaisten Seurakuntien Keskusneuvoston hallintojohtaja Dan Kantor. – Fyysistä väkivaltaa tai vastaavaa ei täällä ole ilmennyt, mutta tiedän, että jotkut seurakuntalaiset ovat kokeneet aggressioita, kuten että heidän päälleen on syljetty. Tapaukset ovat liittyneet nimenomaan Gazan tapahtumiin. – Muuten seurakuntamme on jäänyt aika hyvin rauhaan. On tullut joitakin sähköpostiviestejä, joissa meitä ei ole uhattu mutta on kovasti syytetty siitä, mitä kirjoittajan mielestä tapahtuu Gazassa. Tyypillinen sanonta viesteissä on: "mitä te siellä oikein teette, hävetkää!". Syytös siis yleistetään koskemaan kaikkia maailman juutalaisia, mikä on tyypillinen antisemitistinen ajatus. Medialla suuri vaikutusMerkittävänä suomalaisen antisemitismin pesäkkeenä Kantor pitää Magneettimedia-verkkojulkaisua. Tavarataloyhtiö Kärkkäisen ilmaisjakelulehtenä aiemmin ilmestynyt julkaisu sai viime syksynä käräjäoikeuden tuomion kansanryhmää vastaan kiihottamisesta. Tuomion jälkeen julkaisu on toiminut pelkästään verkossa, mutta kirjoittelu on jatkunut. – Magneettimedia on vakava ongelma. Se kertoo monesta asiasta: siitä, että antisemitismiä on Suomessa, ja siitä, kuinka voimattomia sen edessä ollaan. Vaikka tehdään uusia tutkintapyyntöjä, koneisto on valtavan hidas ja kankea. Myös valtavirtamedialla on oma vastuunsa. Kantor kaipaisi toimittajilta enemmän journalistista kunnianhimoa ja vastuuntuntoa siinä, että he pyrkisivät valaisemaan molemmin puolin Lähi-idän konfliktin taustoja ja seurauksia. – Välillä uutisointi on aika yksipuolista. Vaikka se ei itsessään pohjautuisi antisemitismiin, se voi luoda sitä. Globaali ilmiöMaailmalla Israelin Gaza-operaatioon liittynyt juutalaisvastaisuus on ilmennyt väkivaltaisina hyökkäyksinä juutalaisia henkilöitä kohtaan, polttopulloiskuina synagogiin, juutalaisyhteisöjen rakennuksiin ja juutalaisten omistamiin kauppoihin kohdistuvana vandalismina, kauppojen boikottivaatimuksina ja uhkausviesteinä. Myös lehdissä on julkaistu juutalaisia demonisoivia pilapiirroksia arabimaiden lisäksi ainakin Espanjassa. Globaalia antisemitismiä seuraavan Anti-Defamation League -järjestön mukaan tapauksia on ollut enemmän kuin aiempien Gazan taisteluiden yhteydessä. Leimallista erityisesti synagogiin kohdistuneille iskuille on ollut niiden tapahtuminen palestiinalaisia tukevien mielenosoitusten yhteydessä. Suomen naapurimaista eniten juutalaisvastaisia viharikoksia on viime viikkoina tehty Ruotsissa. Rakennuksiin kohdistuneen vandalismin lisäksi maan juutalaisvähemmistön edustajia on joutunut fyysisen väkivallan kohteiksi. Maan hallitus vastasi iskuihin ohjaamalla varoja synagogien ja juutalaisyhteisön muiden tilojen turvallisuuden parantamiseksi. Lue koko uutinen Ristin Voiton numerosta 35/2014. | |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46450 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
877 Luotu: 17.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
826 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
691 Luotu: 26.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2429 Luotu: 22.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10953 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
423 Luotu: 30.06.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
284 Luotu: 25.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
273 Luotu: 07.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
315 Luotu: 01.07.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
234 Luotu: 29.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
374 Luotu: 30.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
200 Luotu: 21.07.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1906 Luotu: 12.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
251 Luotu: 03.07.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
184 Luotu: 16.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
162 Luotu: 10.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
136 Luotu: 22.07.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
135 Luotu: 10.07.2025