Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
tutkijoita |
/ #41597 luepa tuosta.29.08.2014 20:59Koko tämän viikon ajan maailman aids-asiantuntijat ja kansalaisjärjestöt ovat koolla Washingtonissa AIDS 2012 -konferenssissa. Tiistaina esiteltiin Lancetissa julkaistu tutkimus, jonka mukaan miesten välisissä kontakteissa HIV yhä leviää ympäri maailmaa.Lancet on tehnyt erityisen AIDS-numeron AIDS 2012 -konferenssia varten. Tärkein tutkimustulos on seuraava: HIV leviää edelleen miesten välisessä seksissä ympäri maailmaa. Näin on tapahtunut jo 30 vuoden ajan. HIVin leviäminen on samansuuntaista, kuului maa rikkaiden tai köyhien maiden joukkoon. Valistus ei saavuta osaa msm-ryhmästä (miehet, joilla on seksiä miesten kanssa).Konkreettinen esimerkki on läheltä, Ruotsista. Uusista HIV-tartunnoista 59% on msm-ryhmässä. Kun väestön keskimääräinen HIV-kantajuus on 0,06%, se on msm-miehillä 4,8%. Se on 80 kertaa suurempi kuin väestöllä keskimäärin. Suomessa tilanne on ilmeisesti parempi.Lancetin artikkelissa tilannetta kuvataan "katastrofiksi". Valistuksessa ilmeisesti jää vähälle huomiolle tämä HIVin kannalta tärkein ryhmä. Viime vuosina valistus on keskittynyt muistuttamaan, että "kuka tahansa voi saada HIVin". Todellisuudessa HIV on maailmalla suuri ongelma homomiesten joukossa. Maailmalla on paljon hallituksia, jotka kieltävät tämän tosiasian. Lancetissa kerrotaan, miten Singaporessa virallinen valistus kohdistuu nuoriin. Se on järjetöntä. Nuorelle on suurempi vaara jäädä auton alle kuin tulla HIV-positiiviseksi. Asiassa ei koskaan edistytä, jos hallitukset eivät ota epidemiologisia selvityksiä vakavasti.HIVin ehkäisyyn on uusia ja vanhoja menetelmiä, mutta monissa maissa ne ovat msm-miesten saavuttamattomissa, koska homoseksuaalisuudesta ei saa puhua ja homot alistetaan tai tuomitaan perinteiden, uskonnon ja oman kulttuurin nimissä. Homojen näkymättömyys olisi saatava loppumaan. Heille olisi saatava valistusta, testausta, suojausta ja hoitoa. Tänä vuonna tulee täyteen 30 vuotta HIViä. Onko Suomessa panostettu riittävästi msm-miesten valistukseen? Onko meillä Suomessa painopiste oikein valittu? Tähän asiaan kiinnitettiin huomiota viime syksyn kotimaisissa aids-seminaareissa.Lancetin HIV-numerowww.thelancet.com |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3419 Luotu: 27.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20408 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1273 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1693 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1459 Luotu: 10.12.2024
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
473 Luotu: 09.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
382 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
285 Luotu: 04.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
525 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
255 Luotu: 09.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2487 Luotu: 15.07.2023
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1004 Luotu: 13.12.2024
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
226 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
218 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
209 Luotu: 18.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2862 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
649 Luotu: 13.03.2025