Psykologi Aku Kopakkalan saatava säilyttää työpaikkansa
Ei aivokemiaa enää tähän suukkiin, kiitos |
/ #86 Ajatuksemme määrittyvät sananvapautemme mukaan31.08.2014 19:26Loistavaa työtä, Aku Kopakkala! Olemme sinusta ylpeitä. Minäkin sain kokea vastikään sananvapauden olemattomuuden samaan aiheeseen liittyen. Henkilökohtaisena avustajana tulin tauolla maininneeksi kollegoilleni LHKA:n (lääkehoidon kokonaisarviointi) olemassaolosta, ja kenties mahdollisesta mahdollisuudesta, liittyen puolustuskyvyttömään avustettavaan, jolle on ajan myötä määräilty päällekkäin viisi eri psyykenlääkkettä. Sivuvaikutukset ovat usein välittömät, toisinaan dramaattiset. Mahdolliset hyödyt eivät silloin tule juuri mieleen. Ottaa suoraan sanottuna melkoisesti päähän katsella, kun ihminen vain katoaa. Mielestäni ilmaisin ajatukseni sivistyneesti, tunnustaen samalla oman vähäisen asemani, osaamiseni ja toimivaltuuteni, mutta kuitenkin yhtenä hoidettavan läheisimmistä ihmisistä. Parin päivän kuluttua sain huomautuksen työnantajalta: "Avustaja ei saa ottaa kantaa lääkitykseen". Myönnän, että perusteensa on silläkin. Joskin surkeat. Mutta ei sitten arvon kollegalla ollut naamaa ilmaista suhtautumistaan minulle suoraan. En ottanut sitä henkilökohtaisesti, sillä hän ei takuulla tarkoittanut mitään pahaa. Tapaus todisti vain jälleen, kuinka voimakkaasti ehdollistettua voi olla käytöksemme - kuinka uskollisesti palvelemmekaan juuri sitä, joka on vapautemme kieltänyt! Paras orja on sellainen, joka ei sitä itse ymmärrä. Tällä menolla kukaan ei tule puuttumaan ylenpalttiseen "aivoruokavalioon" ja lääkitty tulee elämänsä loppuun nauttimaan samoista eväistä. Ellei runsaammistakin. Kuinka surullista. Vaikeahan tätä on sulattaa... PUHUTAAN, IHMISET, PUHUTAAN! Laitetaan sivistys nousuun. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43210 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10433 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
717 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1082 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
627 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
132 Luotu: 16.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
96 Luotu: 18.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
96 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
91 Luotu: 15.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
106 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
658 Luotu: 06.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
39 Luotu: 18.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2767 Luotu: 08.04.2024
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1708 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
52 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20802 Luotu: 20.03.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
170 Luotu: 30.05.2025