Median lopetettava vääristelty Israelin vastainen uutisointi

Juha Ketola ICEJ:n kansainvälinen johtaja

/ #241 JESAJA 62 -RUKOUSKIRJE

03.09.2014 10:41

JESAJA 62 -RUKOUSKIRJE
SYYSKUU 2014

Rakkaat rukouskumppanit,

"Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa." (Ef. 6:12)

Sain ulkomaalaisia vieraita luokseni Jerusalemiin viimeaikaisen Gazan konfliktin aikoihin. Heidän lentonsa Ben-Gurionin lentokentälle saapui myöhään ja odotellessani heitä kotona, päätin katsoa tuoreimmat uutiset televisiosta ja Internetistä. Useiden tuntien ajan katsoin eri uutisia televisiosta ja tietokoneelta israelilaisilta uutissivustoilta. Saatuani tämän valtavan tietotulvan maailmalla vallitsevista tapahtumista eri raporttien, kuvien ja analyysien kautta, pysähdyin ajattelemaan.

Kulisseissa oleva pahuus
Uutisissa kerrottiin Irakin ISIS-terroristimiliisistä, Libyan yhteenotoista, Hamasin raketti-iskuista Gazassa, hurrikaaneista, maanjäristyksistä ja Afrikan Ebola-viruksesta. Mietin myös sitä, kuinka terroristiryhmät kuten al-Qaida, Nigerian Boko Haram ja Somalian al-Shabaab lisäävät kaaosta ja ihmisten kärsimyksiä. Kuulin myös Jeesuksen sanojen kaikuvan mielessäni: "Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista... nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin... mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä." (Matt. 24:6-7; Luuk. 21:28)

Näyttämöä Kuningas Jeesuksen paluuta varten rakennetaan parhaillaan ja meidät vapautetaan kaikesta pahasta! Pystyin myös näkemään kuinka kaiken tämän päättömän väkivaltaisuuden takana vaikuttavat pahat henget, joita saa/tana itse johtaa!

Paholaisen teot
Saa/tana ei ole ystävä! Hän on kaiken ihmiskunnan vihollinen. Hän ei ainoastaan ole kaikkien valheiden isä, vaan Jeesuksen mukaan hän on myös murhaaja, joka on tullut ainoastaan varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan (Joh. 8:44; 10:10). Valitettavasti me näemme hänen tekojaan kaikkialla.

Vaikka tämän elämän ajan kärsimykset pysyvät meille mysteerinä, Raamattu on asiassa hyvin selkeä: saa/tana ja hänen pahat henkensä pystyvät vaikuttamaan maailman tapahtumiin sellaisten ihmisten ajatusten ja tekojen kautta, jotka ovat yhtä mieltä hänen kanssaan (Ef. 2:1-3). He saavat innoituksensa ja voimansa pahoilta voimilta. Sen seurauksena koko ihmiskunta kärsii, on sekaannuksessa sekä täynnä vihaa, pelkoa ja toivottomuutta.

Kristittyjen kärsimys Lähi-Idässä
On tuskallista nähdä seuraukset, joita pahat henget saavat aikaan, kun ne hallitsevat ihmisten elämää. Yksi surullinen esimerkki tästä murhan hengestä tänä aikana on radikaalien muslimien osoittama viha kristittyjä kohtaan Lähi-Idässä. Samalla hetkellä, kun kirjoitan tätä, ISIS mestaa, ristiinnaulitsee, teurastaa ja vainoaa tuhansia kristittyjä Syyriassa ja Irakissa.

300 000 irakilaista kristittyä on paennut islamilaisen valtion julmuuksia tänä kesänä. Heille annettiin neljä vaihtoehtoa: kääntyä islamiin, maksaa jizya veroa, paeta tai tulla murhatuksi. Myös Hamas vainoaa ja uhkailee kristittyjen pientä yhteisöä Gazassa. Millaista on olla kristitty tämän päivän Irakissa, Syyriassa, Gazassa tai muilla alueilla, jotka elävät islamilaisen hallinnan alla? Meidän pitäisi todella pysähtyä ajattelemaan sitä!

Meidän kristityissä ja sivistyneissä länsimaisissa yhteiskunnissamme kristittyjä ei mestauteta. Päinvastoin, meidän on helppoa seurata Jeesusta. Jos vainoa ilmenee, on se yleensä vain sanallista, meitä voidaan vältellä työpaikalla, tai meidän etenemistämme urallamme voidaan vaikeuttaa. Näin ei kuitenkaan ole Lähi-Idässä, jossa Israel on ainoa demokraattinen valtio, jossa on uskonnonvapaus. On sanomattakin selvää, että henki, joka islamissa vaikuttaa, ei ole sama kuin Pyhä Henki, joka vaikuttaa meidän elämässämme. Ei, se on anti-Kristuksen henki, joka yrittää orjuuttaa kristityt islamilaisen hallinnon alle. Se on myös fyysistä sotaa kristittyjä vastaan yrittäen hävittää heidät Lähi-Idästä ja koko maailmasta!

Toivo Kristuksessa
Jeesuksen seuraajina me emme taistele lihaa ja verta vastaan; mikä tarkoittaa ihmisiä vastaan. Me tunnistamme hengen ihmisten pahojen tekojen takana, ja kunnioitamme jokaista luotua Jumalan kuvana. Meidän viestimme on anteeksiantamus ja sovinto Jeesuksessa. Se tarkoittaa ensin sovintoa Jumalan kanssa, sen jälkeen eri uskonnollisista, kulttuureista, ideologioista ja etnisistä taustoista tulevien ihmisten kanssa. Evankeliumilla on valta muuttaa ihmisten elämä. Se on kaikille ihmisille ja kulttuureille oleva viesti toivosta.

Jumalan olemus ja hengen hedelmät, jotka ruumiillistuivat Jeesuksessa, ovat kaikkien saatavilla! (Hepr. 1:3; Gal. 5:22-23; Kol. 3:12-15; 1. Tim. 3:16) Meidän aseemme ovat hengellisiä ja toivontäyteisiä. Niiden alkuperä on Jumalan hyvyydessä ja ne tuovat parannuksen ja totuuden ihmisten sydämiin.

Rukouksen voimakas ase
Kristuksen ruumiin täytyy harjoittaa hengellisiä aseitaan, erityisesti rukouksen voimaa. Meidät on kutsuttu paastoamaan ja rukoilemaan Jumalan tahdon tapahtumista maan päällä, ja että hän vapauttaisi meidät pahasta ja kaataisi demoniset linnoitukset (Ef. 6:10-17; Kol. 2:15; Hepr. 2:14; Room. 16:20; Matt. 6:13)

Tiedämme, että hänen tahtonsa ihmiskuntaa kohtaan on hyvä, ja että hän haluaa oikeudenmukaisuuden ja rauhan vallitsevan (Luuk. 2:14; Jes. 2:1-4; 1. Tim. 2:1-7). Tämän vuoksi käymme sotaa näkymättömässä maailmassa, kun rukoilemme Jumalaa.

Sama vihollinen tähtää Israeliin
Pimeyden hengelliset hallitsijat ilmentävät tätä hetkeä, tilaa ja historiaa. Nämä pahuuden voimat vaikuttavat terroristiryhmiin niin, että ne tappavat kristittyjä armottomasti, eivätkä lopeta, vaan tähtäävät myös Israeliin ja juutalaisiin. Israel on taistellut eturintamassa radikaaleja jidahisteja vastaan jo useiden vuosikymmenien ajan, tismalleen samoja pahuuden voimia vastaan kuin alueen kristitytkin. Israel itse asiassa taistelee hengellistä sotaa pahuutta vastaan suojellessaan omia kansalaisiaan.

Tämä on todellakin osa hengellistä sodankäyntiä "tämän ajan pimeyden hallitsijoita vastaan", kun nostamme äänemme vainottujen kristittyjen puolesta, jotka elävät radikaalin islamin alla, ja seisomalla Israelilaisten rinnalla, kun he taistelevat tätä samaa vihollista vastaan.

Vastuun ottaminen
Israelilaiset kieltäytyvät antautumasta näiden kieroutuneiden valtojen alle tai antamasta heidän kohtalonsa valua vihollisten käsiin. He pitävät kohtalonsa rohkeasti omissa käsissään, mikä pahastuttaa kansainvälistä yhteisöä. Monet maailman johtajista ajattelevat Israelin vaarantavan muiden maiden turvallisuuden, kun he vastustavat pahaa niin rohkeasti. Jos nämä johtajat, erityisesti lännessä, kieltäytyvät hyväksymästä vastuunsa, eivätkä seiso Israelin rinnalla, kokevat he pian saman hengellisen pahuuden valtaavan heidän maansa. Tämä vaarallinen henki haluaa fyysisesti hyökätä kristittyjä ja juutalaisia vastaan monissa maissa - mukaan lukien Eurooppa ja Yhdysvallat. Se haluaa rajoittaa meidän vapauttamme jakaa Jumalan Sanaa ja hiljentää kaikki rehelliset arvioinnit, joita tehdään Islamia koskien.

Toivo koko maailmalle
Näen kuitenkin toivon kaiken tämän keskellä, jos maailmanlaajuinen seurakunta tarttuu Hengen tuuleen, katuu ja antaa Jumalan muuttaa meidän sisintämme. Pidämmekö seurakunnan kunniakkaan kohtalon omassa kädessämme, emmekä antaudu pimeyden voimille? Vartioimmeko niitä aarteita, hengellisiä aseita ja lahjoja, jotka on uskottu seurakunnalle? Vastustammeko saa/tanaa loppuun saakka? (2. Tim. 1:14; Jaak. 4:7; Matt. 4:1-11)

Tämän kaltainen seurakunta täyttää Israelin ja kaikki kansat toivolla, kun yhdessä taistelemme pahuutta vastaan!

Kristuksessa Sinun,
Juha Ketola
ICEJ:n kansainvälinen johtaja

******************************************
Rukousaiheet, Syyskuu 2014

Seuraava paasto- ja rukouspäivämme Jesaja 62 -rukouskampanjassamme on keskiviikkona 3. syyskuuta. Rukoile kanssamme!

1) Rukoile vainottujen kristittyjen yhteisöjen puolesta Lähi-Idässä ja muissa muslimivaltioissa. Rukoile erityisesti Irakissa ja Syyriassa olevien kristittyjen puolesta, jotka kärsivät ISIS-terroristimiliisin julmuuksista. Rukoile, että he vapautuisivat kaikesta pahasta ja voisivat palata koteihinsa rauhassa. Rukoile, että todistus Jeesuksesta olisi vahva niiden kristittyjen elämässä, jotka tällä hetkellä kärsivät vainoa muslimien taholta.

2) Rukoile, että länsimaiset johtajat kantaisivat vastuunsa seisomalla pahoja voimia, kuten ISIS:iä, al-Qaidaa, Boko Haramia ja al Shabaabia vastaan. Rukoile, että he voisivat vahvistaa ja tukea niitä elementtejä Lähi-Idässä, jotka edistävät demokraattisia vapauksia, ja että maailma olisi mukana pysäyttämässä teurastuksen ja alueen ikiaikaisten kristittyjen yhteisöjen poiskitkemisen. Rukoile, että rehellinen arvio islamista olisi maailmassa vapaasti saatavilla.

3) Rukoile, että Israel edelleen seisoisi vahvasti jidahistisia voimia, kuten Hamasia ja Hizbollahia vastaan, joiden tarkoitus on tuhota Israel samalla, kun he tavoittelevat maailman hallintavaltaa. Rukoile, että Gazassa olevan Hamasin ei sallittaisi aseistaa itseään uudelleen.

4) Rukoile, että maailman johtajat ja kansainvälinen media ymmärtäisi sen, että Israel on taistellut eturintamassa radikaalia islamia vastaan lännen puolesta jo vuosikymmenien ajan. Rukoile, että he ymmärtäisivät, että tämä katala islamismin henki tähtää yhtälailla kristittyihin ja juutalaisiin, ja että maailman täytyy seistä Israelin rinnalla, kun se kohtaa tämän uhan päivittäin.

5) Rukoile, että seurakunta toteuttaisi Jumalalta saadun tehtävänsä tässä ajassa ja rukoilisi niiden kristittyjen puolesta, jotka elävät Lähi-Idässä sekä rukoilisi Israelin puolesta. Vastustakaamme pahaa ja hänen saa/tanallisia suunnitelmiaan, joita hänellä on Israelille ja alueen kristityille.

Viestiä saa jakaa eteenpäin.