Suomensuomalaisten tasa-arvoinen kohtelu varmistettava
Gabriel Knight Adressin tekijä |
/ #17 Osittainen lähdeluettelo (päivittyy) ja muita linkkejä03.01.2015 11:32Rangaistavan vihapuheen levittäminen Internetissä. Valtakunnansyyttäjänvirasto. 2012. (Oikeuslaitoksen edustajat myöntävät lain epätasa-arvoisuuden omin sanoin) Hautala pitää Halla-ahon somalipuheita karmaisevina. Helsingin Sanomat. 8.6.2014. (negatiivisen julkisuuden tuottamista vääristelevillä sanavalinnoilla, joihin media ei puutu) Yrittäjälle sakot: ei päästänyt romaneita liikkeeseen. Iltalehti. 25.10.2013. (Huomaa etnisen terminologian käyttö) Ihmisen fysiologia ja anatomia. WSOY. Nienstedt, Hänninen, Arstila, Björkqvist. 1999. (kirja sisältää puhetta kalpeanaamoista) Census: White Population Will Lose Majority in U.S. By 2043. The Huffington Post. 12.12.12 2014. (satunnainen artikkeli väestörakenteen muutoksista Yhdysvalloissa) Angry Villagers Warn of Riots Unless Police Act on Roma. Chris Brooke. Daily Mail (London). June 13, 2014. (lähes satunnaisesti valittu artikkeli, jossa kuvaillaan joidenkin ihmisten katkeruutta poliisia kohtaan) James Hirvisaaren n*****insuukko-twiitistä tutkintapyyntö - ”Nimetään Paviaaninsuukoksi”. Iltasanomat. 19.7.2013. 'Not fair to Be White': See the Unbelievable New Campaign Sponsored by the University of Minnesota-Duluth. The Blaze. Kesäkuu 21. 2012. Wis. Education Officials Want Students to Wear 'White Privilege' Wristbands. Kyle Olson, EAG News, maaliskuu 11, 2013. Kansanedustaja haluaa vastauksen Mika Salolta: Mitä 81-tatuointi tarkoittaa? Iltasanomat. 11.9.2013. A Meaningless ”Hate Crimes” Report. Jared Taylor, American Renaissance, Marraskuu 27, 2013. (Kriittinen artikkeli, joka havainnollistaa väestöryhmien välisen väkivallan ja rikollisuuden todellista jakautumista) Canada joins 'racist' NZ Eskimo lolly debate. Friday Apr 24, 2009. The New Zealand Herald. (Suomessa myytävän jäätelön nimeen saattaa liittyä mahdollinen rasistinen herjanimi) How fear of Being Seen as Racist Stopped Social Workers Saving up to 1,400 Children from Sexual Exploitation at the Hands of Asian Men in Just One Town. Daily Mail (London), Elokuu 26, 2014. Gummeruksen suomi-ruotsi-suomi taskusanakirja. WSOY. 2006. Uusi Ruotsi-Suomi sanakirja. Collin, Streng. Otava. 1989. Suomi ryhtyy tilastoimaan viharikollisuutta. Yle. 17.5.2009. (Tästä uutisesta selviää, että terveet, tietyn kontekstin vähemmistöt on asetettu vammaisia etuoikeutetumpaan asemaan viharikostutkinnoissa useiden vuosien ajan, jota voidaan pitää kyseenalaisena toimintana adressissa ilmenneiden tosiasioiden valossa) Poliisin tietoon tullut rasistinen rikollisuus Suomessa 2000. Sisäasiainministeriö. Poliisiosaston julkaisu 15/2001. (Tässä julkaisussa on heti alusta alkaen sellainen sävy, jonka perusteella suomensuomalaiset eivät ole syrjinnän uhreja juuri ollenkaan ja se sisältää kriittisiä paljastuksia, kuten suoran poliisille toimitetun ohjesitaatin, jonka mukaan rikos on syytä tulkita rasistiseksi ilman näyttöä (ns.epävarmassa tapauksessa), kunhan sen kohde on ei-suomensuomalainen. Tätä voidaan pitää törkeänä adressin kohdassa "Poliittisen ideologian tahraama (vääristynyt/vääristelevä) tiedonvälitys väestöryhmien välisistä suhteista" ilmenevien tietojen valossa) Nuoret naiset korkeasti koulutettuja, Uudellamaalla asuu koulutetuin väestö. 6.11.2014. Tilastokeskus. ('huonon' koulutuksen ihmisistä tietoa) Poliisi: Helsingin nuorisojengin johtaja käski hyökätä uhrien kimppuun. 8.10.2014 (Tämä oli uutinen, jossa rajuista pahoinpitelyistä puhuttiin mahdollisena 'huvitteluna' niiden kohdistuessa suomensuomalaisiin. Miksei oikeuslaitos voisi pitää hupsutteluna myös epäimartelevia kommentteja tietyistä ei-suomensuomalaisista väestöryhmistä, jos kerran törkeä suomensuomalaiseen kohdistuva pahoinpitely on sitä?) Raju väite "katujengin" motiivista - näin poliisi kommentoi nettihuhua. 8.10.2014. Uusi Suomi. (Rajulla väitteellä tässä tarkoitetaan sitä väitettä, jonka mukaan ei-suomensuomalainen katujengi on omannut rasistisen motiivin rikoksissaan. Tasa-arvoisesti ajatellen tuossa väitteessä ei ole mitään rajua, koska poliisille annettiin jo vuoden 1997 alkupuolella ohje, jonka mukaan ns.vähemmistöryhmään kohdistuva rikos pitää tulkita rasistiseksi silloinkin, kun selkeä näyttö puuttuu. Jos viime vuoden uutisen väite on raju, niin sitten myös tuo poliisille annettu ohjenuora on ehdottoman raju) Rasismia, mitä nyt? 15.8.2014. Suomen Punainen Risti. (Tämän artikkelin mukaan rasismia voi olla esim.se, jos kysyy ei-suomensuomalaiselta banaanin maistumisesta. Artikkeli mainitsee myös termit "ryssä" ja "n**keri") Halonen, M. (2009). Islam alakoulussa: Koulu kaksisuuntaisen sopeutumisen kenttänä. Nuorisotutkimus, 27 (3), 33-46. (Tästä artikkelista käy ilmi, että tietyt valkoisiin suomensuomalaisiin kohdistuneet haukkumanimet, adressissa mainitun 'valkolaisen' ja 'kalpeanaaman' lisäksi, ovat vakiintuneet jo viimeistään viime vuosikymmenellä. Ilmeisesti yhtäkään näistä valkoisiin kohdistuvista haukkumanimistä ei mainita virallisilla tai puolivirallisilla järjestösivuilla vielä tänäkään vuonna 2015. Esimerkkinä yllä oleva melko tuore Punaisen Ristin artikkeli viime vuodelta) Kokoomusnuoret haluaa sallia kiihottamisen kansanryhmää vastaan. 9.9.2013. (Tässä jälleen asenteellisesti otsikoitu uutinen, jonka nimeksi olisi paremmin sopinut esim."Kokoomusnuoret haluaa poistaa laista ns.kiihotuspykälän" tai jotakin vastaavaa, koska itse kiihottamiseksi voidaan tulkita hyvin monia eri asioita ja rikokseen syyllistyneet eivät itse ole millään tavalla pyrkineet sellaisiin tavoitteisiin, joihin he ovat jonkun poliisin tai syyttäjän mielestä pyrkineet. Artikkelissa siteerataan europarlamentaarikon ylimielistä kannanottoa, jonka mukaan nimenomaan ns.vihapuhe johtaa "sortoon ja väkivaltaan" ja tuhoaa jopa koko yhteiskunnan. Tosiasiahan on, että ihmisillä on erilaisia ajatuksia täysin riippumatta siitä, onko niiden ilmaiseminen laillista vai ei ja laki sallii jo vihapuheen, kunhan se kohdistuu suomensuomalaisiin tai esim.harvinaisista parafilioista kärsiviin ihmisiin)
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haljastennokkaa ei saa myydä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3738 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
401 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1460 Luotu: 01.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
437 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1836 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
380 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
141 Luotu: 29.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20461 Luotu: 20.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1540 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
79 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1870 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
560 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11350 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
599 Luotu: 01.03.2023
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2512 Luotu: 15.07.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
27 Luotu: 08.05.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
497 Luotu: 09.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025