Kannabis lailliseksi
Rolf Pukare Tampere |
/ #112113.02.2009 21:24Raportti kiirehtii säännösteltyjä markkinoita kannabikselle kieltolain Kirjoittanut Kannabisuutiset lauantai, 08 marraskuu 2008 22:51 Yhdistyneiden kansakuntien ensi vuoden huumepolitiikan arviointia varten toteutettu raportti ehdottaa ”säännösteltyjen markkinoiden” tuottavan vähemmän haittaa kuin nykyisenlainen kansainvälinen kieltolaki. Raportti, joka todennäköisesti avaa keskustelun kannabislaista, ehdottaa että kontrollointi kuten verotus, ikärajat ja tuotemerkinnät pitäisi selvittää. Raportin laati Beckley-säätiö, YK:n valtuuttama kansalaisjärjestö, vuoden 2009 YK:n huumausainepolitiikkakatsausta varten ja se esitellään myös Britannian parlamentin ylähuoneessa. Raportin mukaan maailmassa on yli 160 miljoonaa kannabiksen käyttäjää. ”Vaikka kannabiksella voi olla haitallisia vaikutuksia terveydelle, mukaan lukien mielenterveys, sen haitat ovat kuitenkin huomattavasti vähäisemmät kuin alkoholilla ja tupakalla”. Historia ei tunne yhtään kannabiksen aiheuttamaa kuolemaa, kun taas alkoholi ja tupakka tappavat vuosittain pelkästään Englannissa yli 150 000 ihmistä. Raportti, jonka laati ryhmä tiedemiehiä, akateemikkoja ja huumepolitiikan asiantuntijoita, ehdottaa että suuri osa kannabiksen haitoista ”on seurausta kieltolaista itsestään, erityisesti sosiaaliset haitat lähtien pidätyksistä ja vangitsemisesta.” Sillä, ovatko kannabiksen käyttöä kontrolloivat lait liberaaleja vai ankaria, ei juuri ole vaikutusta käytön määrään. ”Vaihtoehtoisessa mallissa jossa saatavuutta säännöstellään, kannabista verotetaan, ostamiselle on minimi-ikä, tuotemerkinnät ja vahvuutta rajoitetaan, voitaisiin minimoida kannabiksen käytön tuomat haitat” raportti kertoo. Raportin mukaan vain säännösteltyjen markkinoiden kautta nuoria ihmisiä voitaisiin suojata voimakkaammilta lajikkeilta. Raportin tarkoituksena olisi olla tiekartta kansakunnille jotka etsivät ”rationaalisempaa ja tehokkaampaa tapaa kontrolloida kannabista”. Kirjoittajat ehdottavat todistustaakan kertovan, että ”nykyinen malli kannabiksen kohdalla ei toimi ja … tarvitaan vakavaa asioiden uudelleenpohdintaa, jos haluamme minimoida kannabiksen käytön tuomat haitat”. Huumausainelakien uudistamista vaativat järjestöt ovat ottaneet raportin ilolla vastaan. ”Beckley-säätiötä täytyy onnitella heidän tarkkanäköisyydestään ehdotuksessa tuoda kannabiksen tuotanto ja jakelu hallituksen valvontaan”, sanoi Danny Kushlick Transform Drug Policy -säätiöstä. Raportti julkistetaan kaksipäiväisessä konferenssissa, jossa ovat paikalla huumepolitiikan johtavat hahmot maailmassa. Lähde: http://www.guardian.co.uk/society/2008/ … rugspolicy Katso myös: The Beckley Foundation's Global Cannabis Commission (itse raportti) |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Kannabis lailliseksi" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
387 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1612 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17915 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
83 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
565 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1445 Luotu: 16.02.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1416 Luotu: 13.01.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
883 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1272 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12767 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen!
3579 Luotu: 07.11.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1437 Luotu: 29.04.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
439 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10444 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
722 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1015 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1237 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
229 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
437 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1767 Luotu: 04.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.