Inarin Seurakunnan tunturipapin virka on säilytettävä!


Vieras

/ #86 Aniksen puolesta

14.09.2011 23:14

Kylläpäs se meilläkin taitaa niin olla, että kirkosta erotaan jos Anis ei saa jatkaa. Ei ole muilla tämän alueen papeilla asiaa meidän taloon eikä meidän kirkollisia asioita hoitamaan. Muut on niin jäykkiä ja "kuivia". Kaikista on kokemusta. Anis on lämmin ja huolehtiva ihminen. Olen itse tuntenut Aniksen ihan lapsesta saakka ja minulla on aivan mahtavia muistoja niin partioajoilta kuin rippikoulustakin, joissa Anis oli vahvasti mukana. Aikuisena muistot liittyvät vahvimmin lapsen kastetilaisuuteen, jonka Anis hoiti todella ammattitaidolla ja juuri oikeanlaisella hengellä vaikka iso osa vieraista ei kuulunutkaan kirkkoon. Anis on todella helposti lähestyttävä persoona, jota mielestäni muut pappimme eivät valitettavasti ole. Ei luovuta näin ihanasta henkilöstä ja auttajasta, jota selvästi tarvitaan tähän kuntaan.