Totuus esiin - Mihin hävisi hyvinvointivaltio


Vieras

/ #7 Omatieto.fi

11.02.2015 11:15

On juurikin luottotietoja kauppaava yhtiö, yritys mikä lie.. Mutta kuitenkin, keräävät sinne ihmisten tietoja, esimerkiksi minun tiedot sen jälkeen kun minut oli katsottu varattomaksi. Aloin selvittämään asiaa, jotta voisin maksaa laskut pois. Listan tilaaminen maksoi 20 euroa. Eikä siinä ollut edes tiedot oikein. Sillä oli kolme melko suurta laskua jotka olin maksanut jo monta vuotta sitten. Tilasin maksutiedot jäljellä olevista laskuista ja maksoin ne pois. Pistin omatietoon palautetta, että ne on nyt maksettu, nyt voisivat päivittää minun tilanteeni ja on aika törkeää ettei pidetä huolta siitä että tiedot heidän listoillaan ovat oikein, kun kerran ovat kaikkien tilattavissa. Vastaus oli vain että minun pitää lähettä heille viralliset maksutodistukset erikseen jokaiselta velkojalta, nettipankin maksukuitit eivät kelpaa. No nyt on todistukset lähetetty ja pyysin laittamaan infoa sähköpostiin että miltä se lista nyt näyttää. Epäilen ettei tietoa tule ja itse saa taas tilata uuden listan ja pulittaa sen 20e. Hemmetin kypsää touhua.