Maiden myynti ulkomaalaisille on lopetettava!
Jorma Nuppula Jämsä |
/ #6 Maaseudun puhelinlinjat ja laajakaistat26.02.2009 08:18Maaseudun puhelinlinjat ja laajakaistat. Hiukan taustatietoa edellä mainituista asioista: Olen kolmentoista vuoden ajan toiminut maaseudulla atk. neuvojana ja käynyt noin tuhannessa maaseudun yrityksessä. Olen toimittanut asiakkaille tietokoneet, ohjelmat ja opettanut niiden käytön, samoin pankkiyhteydet sähköpostin ym. Monille kylille saatiin laajakaistayhteydet puhelinlinjaa tai valokaapelia pitkin. Niihin käytettiin myös runsaasti yhteiskunnan varoja, hyvä niin. Nyt tuo kaikki työ ja yhteydet ovat valumassa hukkaan. Yhteyksiä ollaan korvaamassa @450 verkon palveluilla. Tämä on jonkinlainen palvelu niille joilla ei ole mahdollisuutta muuta kautta saada laajakaistayhteyttä. Valitettavasti vain sillä ei voida korvata jo olemassa olevia yhteyksiä niin, että taattaisiin samat palvelut ja toimintavarmuus kuin nykyisellä verkolla. Monella irtisanotulla on myös nopeampi liittymä kuin mitä tilalle tarjotaan. Myös puhelinten osalta mennään huonompaan suuntaan. Nykyisillä tekniikoilla ei voida taata puhelinyhteyksiä sähkökatkostilanteessa, tukiasemia on ilman kunnollista varavoimaa vailla tuhansia ne olisi varustettava ehdottomasti diesel agrekaateilla jotta toiminta voitaisiin taata. Myöskin Telia soneran minullekin ilmoittama kuuluvuus vain katolle asennettavalla lisä antennilla ei voi olla riittävä. Olen hankkinut viime helmikuussa @450 yhteydellä toimivan laajakaistayhteyden minua sen toiminta ei vakuuta. Verkko on tehty niin harvaksi, että kunnollista yhteyttä ei saada kuin korkealle asennettavalla suunta-antennilla, tukiasemia on noin 100 km välein ja niiden yhteyksien määrä vain muutamia kymmeniä. Tuolle sadan kilometrin ympyrälle sopii tuhansia käyttäjiä joille kaistaa riittää vain rajoitetusti jos ollenkaan! On myös huomioitava, että kenttä on oltava moitteeton megan yhteysnopeudella jos kaistaa riittää. Sitä löytyy vain ani harvoin toistaiseksi. Tukiasemien määrä pitäisi nostaa vähintäin 450 nmt verkon aikaiselle tasolle nyt vain peitto on teoreettinen. Kaistan rajoittamin myös tulisi kieltää koska se sallimalla annetaan operaattorille rajaton valta tarjota yhteyttä jolla ei todellisuudessa tee mitään mm. mokkulat 3g verkon ulkopuolella. Palvelun tarjoajat on pakotettava tarjoamaan joka tilanteessa sitä nopeutta mistä maksetaan muussa tapauksessa operaatorin tulee olla korvasvelvollinen eikä mitään nimelliskorvauksia vaan todellisesta haitasta, voi olla tuhansia euroja. Myöskään tuo megan yhteys mitä ollaan kaavailemassa miniminopeudeksi ei ole riittävä, toki sillä voidaan maksaa laskuja ja rajoitetusti surffailla netissä mutta kunnolliseen liikkuvaan kuvaan se ei riitä. Myöskin tulevaisuuden tarpeet olisi otettava huomioon. Kaavailut uusista nopeista yhteyksistä ovat hyviä ja kannatettavia mutta niistä ei ole apua tahän tilanteeseen. Rakentamisaikakin veisi useita vuosia eikä sitovia päätöksiä ole tehty, Myös täysin huomiotta on jäänyt mahdollinen kriisitilanne missä langattomat verkot ovat käyttökelvottomia esim: ydinasella ilmakehässä aiheutettu sähkömagneetinen pulssi mikä tuhoaisi kaiken nykytekniikan ja tiedon välityksen. Silloin olisi mahdollista ottaa käyttöön lankalinjat ja vanha puhelintekniikka millä vielä voitaisiin yhteyksiä hoitaa. Mikäli linjat hävitetään ei tätäkään mahdollisuutta voida käyttää. Meidän tulee myös varautua näiden tilanteiden hoitoon parhaalla mahdollisella tavalla ja säilyttää hyvä ja toimiva lankaverkko. Ihmettelen myös operaattorin kiirettä tuhota lankaverkkoa heti kun joku käyttäjä on saatu ulos, pylväät moottorisalla poikki ja langat pois ? On tullut myös tietoa, että operaattori on ilmoittanut asiakkaan irtisanoneen liittymän vaikkei näin ole tapahtunut. Katson tietämykseni ja kokemukseni perusteella, että nyt ollaan tekemässä korvaamaton virhe jos annetaan operaattorin rajattomalle ahneudelle valta tehdä mitä haluaa. Oli myös virheratkaisu myydä operaattoritoiminnot ulkomaalaisille, nyt kaikki viestiliikenne on Ruotsin kontrolloitavissa, kenen ulkovallan lie tulevaisuudessa ? Kotisivu http://www.nettilinja.fi/~jnuppula/ |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Maiden myynti ulkomaalaisille on lopetettava!" tässä luettelossaLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
16859 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1410 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1229 Luotu: 29.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
996 Luotu: 03.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12581 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
723 Luotu: 04.05.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2519 Luotu: 08.04.2024
Oinasjärven koulun kolmiopettajaisuuden säilyttäminen
315 Luotu: 29.04.2024
Luohuan koulun puolesta
871 Luotu: 24.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
546 Luotu: 27.04.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
232 Luotu: 06.05.2024
Meilahden autonomisen sosiaalikeskuksen puolesta
343 Luotu: 29.04.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
207 Luotu: 04.05.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
323 Luotu: 26.04.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4091 Luotu: 13.01.2024
Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Konginkankaan keskustan ja pohjoisen liittymän välille/ Pohjoishiekka-Vt4
140 Luotu: 02.05.2024
Päivähoito, alakoulu ja nuorisotila on säilytettävä Uimaharjussa
140 Luotu: 29.04.2024
Pelastetaan Peltosaaren koulu tehdään yhdessä Itäinen koulu lapsille
530 Luotu: 12.04.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
102 Luotu: 06.05.2024
Kouluvalmentaja säilytettävä Mouhijärven yhteiskoululla
236 Luotu: 28.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.