Adressi Tasa-arvoista avioliittolakia vastaan!
kkkkkk |
/ #54225.05.2015 17:50Kerta lapsella on oikeus isään ja äitiin, niin eikös silloin yksinhuoltajuus ole laitonta? Ei lapsi kärsi siitä millään tavalla, jos vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Tekosyyksi nostetaan vaan lapset, kun ei miellytä se, että kaikki saavat mennä naimisiin. Ja argumentti tasa-arvoisuudesta on aivan typerä, tuolla periaatteella voidaan ajatella myös, että kyllähän niitä orjia voi olla, kun eivät kaikki kuitenkaan ole täysin tasa-arvoisia. Tällä tavalla elettäisiin vieläkin jollain keskiajalla. Ja raamatussa lukee kaikenlaista ja se sallii kaikenlaista, mikä on nykyään laitonta, joten sille ei pidä nyky-yhteiskunnan lainsäädännöissä antaa painoarvoa. Niin, siellähän se lukee, että miehen ja naisen välinen, mutta myös lukee jotain siitä, miten niitä homoja sitten pitäisi rangaista. Joten sen mukaanhan sitten pitäisi mennä naapurin malliin ja kieltää homous lailla. Parin kymmenen vuoden päästä ihmiset kauhistelee tätä ongelmaa tasa-arvoisen avioliittolain kanssa, samalla tavalla kun nyt kauhistellaan ongelmaa eri ihonväristen ihmisten "sekoittamisen" (että esim. tummaihoiset saavat käyttää samoja paikkoja kuin valkoiset) kanssa. Tulette kuulostamaan todella järkeviltä sitten; ) |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1303 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3450 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
401 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
313 Luotu: 04.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1699 Luotu: 22.03.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20423 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68601 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
539 Luotu: 01.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1462 Luotu: 10.12.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
668 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2502 Luotu: 15.07.2023
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
259 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11313 Luotu: 03.02.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1807 Luotu: 09.05.2022
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
585 Luotu: 01.03.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1840 Luotu: 10.04.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
755 Luotu: 10.03.2025