Työttömälle oikeusturvaa ja parempaa toimeentuloa


Vieras

/ #166 Re: Re: Eläkeläiset rikollisia

01.07.2015 10:27

#100: Reslave - Re: Eläkeläiset rikollisia 

Kuvitelma nälkäkuolemasta on kai se, että ihminen olisi tietyn jakson täysin ilman ravintoa, ja sitten kuolla kupsahtaisi pois. Meillä ei tosiaan näe tikkujalkoja ja pullottavia vatsoja, ojentamassa laihoin käsin tyhjää kuppia meitä kohti. Kerjäläiset ovat suhteellisen uusi asia meidän katukuvassamme.

Suomessa kuitenkin kuollaan nälkään. Se tapahtuu hitaasti ja kenenkään näkemättä.

Kun muutamilla euroilla sinnittelevä ihminen ostaa ruokaa, ostaa hän halvinta. Se jää yksipuoliseksi, vitamiinipuutokset alkavat vähitellen nakertaa ja rappeuttaa ihmisen toimintakykyä, ymmärrystäkin siten, ettei enää käsitä lähteä naapuriin pyytämään ruokaa, kun on jo niin sekavassa tilassa ettei tiedä mitä tarvitsisi, eikä enää käsitä voivansa hyvin huonosti. 

Ihminen voi olla tällaisessa juuri ja juuri hengissä pysymisen tilassa vuosia. Monet lopulta kuolevat itsekseen, tajunta lähtee, tulee kaatuminen, lonkkamurtuma, pään lyöminen. Toisinaan joku löydetään ja toimitetaan päivystykseen, sekavana.