Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi.

Minna Karvinen
Lemi

/ #64

30.01.2007 16:14

Mario,

etköhän nyt liioittele vähän.... ei kukaan tiellä kävelevälle sudelle mitään tappotuomiota hae. Tässä on ollut koko ajan kyse häirikkösusista, ei ns. normaaleista metsissä ja erämailla asuvista susista.

Edelleenkin, miksi siitä mitä toinen pelkää pitää niin kova haloo nostaa? Kuten jo aiemmin kirjoitin, kenelläkään EI ole oikeus loukata tai pitää tyhmänä ihmistä, joka pelkää jotakin. Pelko on tunnetila ja siihen ei auta sinun eikä edes koko valtiovallan sanomiset.

Tapaturmia sattuu Suomessa vuosittain paljon, joten turha niistä on vertauksena mitään heittää. Edelleenkin, sudet ovat kautta aikojen eläneet metsissä ja erämailla eikä niistä juurikaan ole ollut ihmisille eikä kotieläimille mitään haittaa. Nyt kun tilanne on karannut käsistä, huomaa, että susilla rohkeus on kasvanut, koska ilmaantuvat ihmisten asutusten lähelle ja jopa pihoille.

Annetaan ihmisten tuntea mitä kukakin tuntee, tämähän on vielä ajatuksille ja tuntemuksille vapaa maa, eikö.