Sähkösavuketta säädeltävä sen todellisten riskien mukaisesti!
Solex |
/ #6 Re: Re: apua30.08.2015 13:21En tiedä kuvittelenko vain, mutta olen ollut huomaavinani että ainakin muutamissa, saattaa toki olla useammissakin, verkkokaupoissa alkaa olla jännitystä ilmoissa. Tämän perustan siihen että varastoja myydään loppuun eikä täydennyksiä tule. Olen alusta lähtien kun lopetin tupakan ja vaihdoin tähän, eli kaksi vuotta sitten,tykännyt pitää hienoista varastoa ihan siitäkin syystä ettei vaan lopu kesken, saatikka jos taloudellisesti ei muutamaan hetkeen pysty tilata. Alussa se oli ehkä 4 kk puskurivarasto mutta tällä hetkellä riittää vuodeksi. Uskoisin että aika monella jo pidempään käyttäneillä on kertynyt kaappeihin yhtä sun toista. Vuoden päivät pitäisi kyllä säilyä ja kylläpä se päiväysvanhakin sauhutellaan jos ei muuta saa. Toivottavasti tämä laki ei tule menemään läpi, ainakaan kaikilta osin. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
16875 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1425 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1237 Luotu: 29.04.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
997 Luotu: 03.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12583 Luotu: 15.07.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
733 Luotu: 04.05.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2523 Luotu: 08.04.2024
Oinasjärven koulun kolmiopettajaisuuden säilyttäminen
315 Luotu: 29.04.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
310 Luotu: 06.05.2024
Luohuan koulun puolesta
871 Luotu: 24.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
549 Luotu: 27.04.2024
Meilahden autonomisen sosiaalikeskuksen puolesta
347 Luotu: 29.04.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
210 Luotu: 04.05.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
330 Luotu: 26.04.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4091 Luotu: 13.01.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
175 Luotu: 06.05.2024
Päivähoito, alakoulu ja nuorisotila on säilytettävä Uimaharjussa
141 Luotu: 29.04.2024
Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Konginkankaan keskustan ja pohjoisen liittymän välille/ Pohjoishiekka-Vt4
140 Luotu: 02.05.2024
Pelastetaan Peltosaaren koulu tehdään yhdessä Itäinen koulu lapsille
530 Luotu: 12.04.2024
Kouluvalmentaja säilytettävä Mouhijärven yhteiskoululla
237 Luotu: 28.04.2024