Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Kari Lajunen |
/ #290308.09.2015 21:35Nyt kun tuli yksi valtuuston tärkeimpiä tapahtumia eli valtuustokysely Juri Kadarin laittoman erottamisen johdosta niin normaalilta videointifirmalta ei tilattu videointia. Onneksi huomasin sen ajoissa ja pyysin kuvauslupaa. Se oli onni sillä joku olilsi kieltänyt kuvaamisen. Nyt ne jotka eivät päässeet seuraamaan lehteriltä voivat katsoa. Kaupunginvaltuutettu Jukka Mäkysen, PS, valtuustokysely 7.9.2015 Ykkösosassa 60. Skuuppiset. Tässä alkuosassa on valtuuston kyselytunti kokonaisuudessaan siihen asti kunnes Knookala on vastannut Mäkysen laatimiin kysymyksiin. Vaasalainen musiikkitieteiden tohtori Juri Kadar opetti peruskoulun ala-asteella musiikkia. Tohtori erotettiin ja asia meni oikeuteen. Oikeus totesi erotuksen laittomaksi. Kaupunki valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja hävisi taas. Nyt kaikki valitustiet on loppuun käyty. Kakkososassa 61. Skuuppiset, on valtuutettujen lisäkysymyksiä. Mielenkiintoinen kysymys on Tolppaselta johon Knookala vastaa vastauksella jota Tolppanen ei kysynyt. Tästä saa sen kuvan, että Knookala on erittäin järkevä ja pätevä virkamies. Uskaltaa vastata puuta heinää ja kysyjä on tyytyväinen. Ihailtava suoritus. Huomatkaa myös, että kysyn yllättävän kysymyksen tarkastuslautakunnan puheenjohtajalta. Tuolla kysymyksellä voi olla enemmän seuraamuksia kuin muilla. 60. Skuuppiset https://www.youtube.com/watch?v=DQ1tez94UTA 61. Skuuppiset http://youtu.be/FOeZGyGc_oM Videot jaetaan neljää eri kanavaa pitkin. Ne ovat www.vaasalaisia.info sekä Facebook osiossa Puhetta Vaasasta sekä omalla henkilökohtaisella Facebooksivullani sekä Youtubessa. Jokainen voi halutessaan jakaa videota Facebookissa tai Youtubessa jos hänellä on tili eli on rekisteröitynyt näihin palveluihin. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51018 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
393 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
170 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
70 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1068 Luotu: 25.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
220 Luotu: 23.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
40 Luotu: 07.08.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
239 Luotu: 29.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11073 Luotu: 09.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
310 Luotu: 07.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
932 Luotu: 17.07.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
130 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022