kansanedustajien palkan pienennys !!!
tane |
/ #716 Re:09.09.2015 07:42Samaamielt siinä että voisivat myös osallistua tähän säästöihin omasta pörssistään. Mutta uskon kuitenkin että rankkaa työtä tekevät henkisesti ainakin! Varsinkin tämä kolmikko , he jooutuvat kestämään tätä myllytystä päivät pitkät kun kaikki heitä arvostelee mihin ikinä menevätkään, heidän täytyy edustaa! Mutta se ei ole syy millekkään jos he tosiaan haluaisivat suomen nousuun on heidän katsottava omaa napaa pidemmälle. Mikään ei kuitenkaan korjaannu sillä että haukumme ja dissaamme heitä ja paasaamme kuinka heidän työ on arvotonta. Tekisitkö itse töitä jos pomosi haukkuisi sinua päivästä toiseen pasga duunariksi? Tuskinmpa jaksaisit sitä kauan sinäkään. Ihmisiä vain hekin ovat ja saa olla aika lujat hermot että tollasta ryöpytystä jaksaa päivästä toiseen ja ei aina jaksakkaan siitä syntyy huonot päätökset. Eikö olsi aika kaikkien ryhtyä tähän suomen nousuun, meinaan sitä voi tehdä ilman rahaakin, jospa kannustertaisiin edustajia ja oltaisiin enemmän positiviisempia ja auttaisimme kaikki kaikkia ilman rahaa, monesti vain se kannustus auttaa, vähän niinkuin lastakin kannustetaan yrittämään. Koska siihen me ollaan tultu että tämä suomi on isomaa täynnä aikusia lapsia jokka kinastelevat koko ajan, vastuun tunnottomia olemme kaikki silt osin että emme osaa kuin valittaa ja emmekä mekään näe omaa napaa pidemmälle sen kummemmin kuin edustajatkaan. Nyt kun meilt on viety tuttipullo kinuamme sen perään, vaikka hyvin pärjäisimme toistemme tuelle ilmankin sitä. JA MINÄ TOSIAAN TIEDÄN MILTÄ tuntuu kun rahat ei riitä ja tosiaankin tiedän mitä henkinen romahdus on. Olen monet kerrat mennyt itkien nukkumaan ja toivonu parempaa, mutta jos jotakin olen oppinut niin sen että mitään ei saa VALITTAMALLA. Autetaan kaikki toisiamme parhaalla mahdollisella tavalla, eli siis näytämme että oikeasti AIDOSTI välitämme. Ja nämä hyväntekeväisyys hankkeetkin olisi hyviä kierrätetään tavaraa vaihdetaan. Esim. Lasten vaatteita yms. Itselle tarpeettoman voit vaihtaa tai antaa menemään toiselle joka tarvitsee ja toinen voi antaa sulle mitä tarvitset. Unohdetaan se raha vähäksi aikaa oikeesti , nii monia asioita voi säästää, kun vaihdamme vaatteita se pienikin raha jää ruokaan! Kun ihmiset oikeesti tajuais kierrättää, eikä vaan aika ostaa uusia, ja sitten valitetaan ku rahat ei riitä kun ostetaan lapsillekki monen sadan pukuja yms. Kyl me pienelläkin rahalla pärjättäisiin jos vain osaisimme sitä käyttää OIKEESEEN tarpeeseen. Helppoahan se ei oo ja vaivaaki joutuu näkemään tässä kierrätys prosessissa MUTTA jokasen on antava panoksensa. Enkä todellakaan tue sitä että ovat meiltä pienituloisilta leikanneet , mutta oikeesti MITÄÄN ei tapahdu jos ei itsekkin osallistj jollain tapaa asioita muuttamaan!
Ps. Anteeksi avautuminen :D |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haljastennokkaa ei saa myydä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3526 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
431 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1761 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1516 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
558 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025