kansanedustajien palkan pienennys !!!
näpelö |
/ #737 TAUTI LEVIÄÄ YLEISLAKOKSI.09.09.2015 08:01Moni kanssanedustaja istuu oman kunnan eri luottamus tehtävissä ja nautii samalla sieltä palkkiota. Kansanedustajat eivät saa palkkaa vaan palkkiota. Koviten tämä koskee julkisen puolen hoivatekijöitä koskaa julkisen puolen hoitajien palkat ovat huomattavasti pienemmät kuin yksityisellä puolella. Sunnuntialisät nostavat edes hieman sitä arvokasta työtä mitä hoitajat tekevä ( toki kaikki työ on arvokast on se sitten mitä hyväänsä ) Sunnuntailisän leikkaus on ainut lisä joka nostattaa hieman hoitajien palkkatasoa. Minua huoestuttaa myös se, että tämä vaikuttaa myös koulutuksen suuntaukseen johon nuoret hakeutuvat. Hoitotyö on raskasta ja kolmivuorotyötä sitä ei kukaan ilman korvausta tee. Ei kukaan tee ylitöitäkään iman korvausta, mutta joskus on pakko kun työntekijöitä ei saa ja on( sijaiskielto päällä) monesti se ei ole ylityötä vaan työnantajan määräämää lisätyötä ja siinäkin on eroja miten se korvataan. Yleensä vapaana tunti tunnista. Sairastavuus tulee lisäntymään kunnissa ja tätä kautta myös menot kasvavat. Hallitus ei ole ymmärtänyt mitä ovat tekemässä.Kansanedustajat Ovat synnyttämässä Suomeen YLEISLAKKOA JA PISTE. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1436 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3554 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
399 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
435 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1809 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20458 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
136 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1530 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
76 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
558 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11342 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
685 Luotu: 13.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2508 Luotu: 15.07.2023
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
24 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025