Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan

Rauhaakin tarvitaan

/ #1362 Re:

13.09.2015 11:07

#1353: -  

Mielestäni täytyy kunnioittaa myös heitä, jotka edelleen haluavat pyhittää sunnuntainsa. Minulla ei ole ainakaan oikeutta viedä kenenkään sunnuntairauhaa, täyttäen sitä tapahtumilla tai sosiaalisuudella, elleivät he itse sitä halua. Jos nyky-yhteiskunnasta jotain puuttuu, on se nimenomaan pyhän kokemus ja rauha. Kerran viikossa hiljentyminen tekisi hyvää itse kullekin touhottajalle, ehkä sinä aikana ehtisivät hajallaan olevat ajatukset ja toimet hieman kokoontua.

Sunnuntaitöistä sanon, itse hoitoalan työntekijänä, että vaikka sunnuntaityöt ovatkin useimmiten pakollisia kolmena viikonloppuna kuukaudessa, myös kuukauden ainoaksi, vapaaksi viikonlopuksi haalitaan itselle usein töitä, ei minkään muun kuin juuri lisäpalkan toivossa. Lisät ovat välttämätön osa palkkaa, jotta sillä tulee toimeen.