Heinolan Reumasairaalan konkurssi estettävä!
Mona Sandelin Naantali |
/ #5 Reumasairaala pelastettava24.03.2010 16:57Toivottavasti kaikki ymmärtävät kuinka tärkeästä asiasta tässä on kyse. Reumaan ei ole keksitty mitään parannuskeinoa, hellästi hoivaten, kovilla lääkkeillä ja erilaisilla leikkauksilla saadaan toimintakykyä paremmaksi mutta kipujen kanssa mennään hautaan saakka. Suomi on sen verran pieni maa, että tällainen keskitetty reuman osaamiskeskus on tarpeen. Kyse on kokonaisvaltaisesta ajattelusta. Pienten potilaiden koulunkäynti sairaalassa olo aikana, leikkaukset, kuntoutukset, kontrollit, vertaistuki, henkilökunnan erityisosaaminen, laitteet ja muu satsaus itse rakennukseen. Onhan yliopistollisissa keskussairaaloissakin omia osaamisalueita, eikä se ole siellä ainakaan koettu huonoksi asiaksi. En tunne kovinkaan hyvin Naantalilaisena Heinolan asioita mutta uutisten mukaan työttömyysluvut nousevat tämän myötä siellä noin 18%:iin - jo tämänkin takia valtiovallan taholta asiaan on puututtava. Invalidisäätiön Orton-sairaalan ja Reumasairaalan yhteistyö uudelleen mietittäväksi ja niitä löytyy muitakin mm. aivohalvauspotilaat joiden määrä vain kasvaa. Ministeri Risikon pitää puuttua asiaan. Voimia teille, jotka ette tiedä missä saatte hoitoa enää 29.3. jälkeen. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Heinolan Reumasairaalan konkurssi estettävä!" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17712 Luotu: 25.04.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1214 Luotu: 06.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1211 Luotu: 08.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1126 Luotu: 05.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1736 Luotu: 04.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
828 Luotu: 07.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
990 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
679 Luotu: 06.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
567 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
468 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
411 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
395 Luotu: 08.05.2024
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1105 Luotu: 03.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1404 Luotu: 29.04.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
212 Luotu: 08.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12707 Luotu: 15.07.2023
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
349 Luotu: 26.04.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
269 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
633 Luotu: 27.04.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.