KATUPARTIOITA EI POISTETA
Admedabdullah |
/ #193 katupartiot on OK09.02.2016 15:20katupartioihin osallistuvat ei todellakaan ole rasisteja vaan rasismi on lähinnä näiden islam uskoisten höpötyksiä ja perustuu lähinnä siihen että kristiilliseen uskontoon kuuluva on vääräuskoinen mutta kristilliseen uskoon kuuluu myös suvaitsevaisuus mitä taas ei islam tunne tai edes ei tunnusta ja sitten täällä Suomessa paapotaan näitä syöpäläisiä ja siihen pitää tulla loppu kun jo kantaväestö on jo kyllästynyt näiden temppuihin. juurikin oli taas raiskaustapaus niin ihmettelen että kuka välittää siitä uhrista ja tämä mutussi saa tukea oikeudenkäyntiin ja kaikkiin asioihin jos kyseinen tapahtuma sattuisi arabimaassa niin kuolema olisi jo korjannut tilanteen nyt alkaa jo olemaan pinna täysi jokainen suomalainen alkaa jo kyseenalaistamaan nykyistä maahan muutto politiikkaan on se vaan ihme että Suomeen ja yleensä pohjolaan tulee vain nuoria miehiä ja ne naiset ja lapset jotka todellisuudessa on hätää kärsimässä on ihan oman onnenssa varassa. Mutta Suomessa on on olemassa oma lajinsa ylilihavia akkoja jos nainen on 170 pitkä ja painaa noin 90-100 kg niin ei tuollainen "tonnikeiju" saa normimiestä vaan on pelkkää mutussi vosu kamaa. Mutta onneksi Suomessa on myös naisia jotka on todella älykkäitä ja osaa erottaa ja tulkita asioita juurikin niiden oikeilla nimellä. Mutta on tämä Suomi hyvä maa kun ei edes tarvi tehdä töitä ja rahaa tulee joka puolelta ja kun käyn "sossussa" niin aina saan rahaa ja laskut maksettua ja vähän voin vielä lähettää kotiin tuttaville
terveisin Ahmed Abdullah |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3520 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
398 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
429 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1732 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1512 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1867 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
69 Luotu: 07.05.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
554 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
21 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025